Homo halukas mies c-date kokemuksia

Mun vuotta tähän asti voidaan ajatella näin: Mun vuotta voidaan tähän asti ajatella myös näin: Kärvistelin polvikipujen kanssa, ja ahdistuin siitä, että pitäisi mennä leikkaukseen mahdollisimman pian.

Ymmärsin, että lähipiirissäni on ihmisiä, jotka haluavat vain siipeillä kustannuksellani. Tajusin, että olen kohta 25, enkä naimisissa ja äiti, kuten kuvittelin, että olisin. Jouduin ulkomaan matkalla rikoksen kohteeksi, joka olisi voinut koitua kohtalokseni.

Kylmetyin menneiden kokemuksien takia, ja kylmyyteni maksoi varmasti tietyllä tapaa muutaman hetken, jotka olisivat voineet olla elämäni parhaita. Ihastuin lujaa, vaikka tiedostin, että ainoa todennäköinen lopputulos olisi jotakin, mikä satuttaisi. Tyrin sen asian, joka olisi voinut olla jotain mieletöntä, ja elän tiedostaen sen joka ikinen päivä. Menetin mulle tärkeän ihmisen ja samalla ripauksen siitä, mitä ajattelin olevani.

ONKO se mun elämä nyt sitten kuitenkaan täydellistä?! Kuulen usein, että olisi kiva kuulla negatiivisistakin osista mun elämästä, että musta saisi inhimmillisen kuvan.

Mutta kun mä en halua olla bloggaajana ihminen. Ja mä olen bloggaaja. Ne on kaksi eri asiaa. Mä haluan olla bloggaajana vähän samanlainen kuin tv-hahmo. Ihmiset seuraavat viihdettä päästääkseen pois todellisuudesta. Ehkä mä tuotan viihdettä osittain samasta syystä. Mä en VOI käsitellä sydänsurujani täällä, koska ne käydään läpi vihamielisellä asenteella sitten tuntemattomien toimesta.

Kun mun mielestä jokainen, sekä tuottaja, että katsoja, saa paljon enemmän irti tarinasta, joka on positiivinen. Joka inspiroi ja luo valoa pimeään hetkeen. En enää muista, mikä oli tän postauksen tarkoitus. Että sain mahtavan työpaikan, ja sitten jouduin käymään läpi negatiivisen vastaanoton. Että vaikka mulla on taustaa, osaamista, kokemusta ja koulutusta olemaan paras mahdollinen työntekijä tohon hommaan, niin todella moni vetosi vaan siihen, että sain homman vain menestyvän blogin takia.

Mua vastassa oli monta bloggaajaa. Mä olen ehkä menestyin numerollisesti heistä, mutta ihan samalla tavalla blooggaja mäkin olen.

Vaikka olen saavuttanut paljon unelmia, ei se mielestäni kiellä unelmoimasta seuraavista. Vaikka mulla ois monta unelmaa enemmän saavutettuna, ei mielestäni kenellekään ole annettu kiintiötä, jonka jälkeen ei enää sovi unelmoida. Vaikka mulla ois kaapissa Chanel ja olisin juuri tullut Malediiveilta, niin herranjumala mä kelasin tota duunia joka ikinen päivä siitä asti, kun siitä sain kuulla!

Suuttumus siirty tuskastumisen tieltä. Sen tieltä, kun huomasin, miten paljon vihaa ihmisissä on. Miten paljon vihaa on nuorissa naisissa toisia kohtaan. Luin tossa metromatkalla Graziaa, jonka mittauksen mukaan eniten vihatut julkkikset on Gwyneth Paltrow ja Jennifer Lopez, kun esim.

Kertoo paljon siitä, miten naiset tulkitsee toisia naisia. Ja suuttumus vaihtu nopeasti vaan todelliseen avuttomuuden tunteeseen siitä, miten ihmiset hukkuu omaan surullisuuteensa ja ahdinkoon. Se on vaan niin surullista. Eniten mua aina ahistaa se, kun jotain negatiivista spinniä itestäni nään, on se, että ei vihata vaan mua, vaan vihataan kaikkia niitä, jotka ei vihaa mua. Mitä pahaa ne mun uskolliset lukijat on tehny?! Koska olenhan itse Saatana puettuna v.

Tiedän kyllä, että Mungolifesta pitäviä on reippaasti enemmän kuin sitä vihaavia. Vaikka ne on ne, jotka auttaa jaksaa tätä hommaa välillä. Kynnys meuhkata kommenttiboksissa on paljon alhaisempi kuin kehua ja näyttää tykkäävänsä, kun tuntee että se oma vaiva menee hukkaan. Positiivinen huomio ei monesta tunnu niin tärkeältä, kuin se sanaoksennus henkilökohtaisen hyökkäyksen muodossa.

Kai siksi ne negatiiviset usein jää mieleen eniten. Erityisesti silloin, kun bloggaajaa uhkaillaan väkivallalla sen takia, että saa unelmiensa työn. Kuten sanottua, en enää muista, mikä oli tän postauksen tarkoitus. Ehkä se, että halusin kerrankin purkaa sitä niin sanottua inhimmillistä puoltani tänne.

Ehkä se, että halusin muistuttaa ja muistaa itsekin, että en ole vain bloggaaja, vaan ihminen. Että ihmisenä, saavutan asioita ja iloitsen iloisista asioista.

Että minäkin hikoilen työhaastattelussa toivoen työpaikkaa, kuten kuka tahansa toinen ihminen. Että minäkin itken peiton alla miesasioita ja tuskailen mahamakkaroita, ja että minäkin mietin sitä, tuleeko minusta koskaan äitiä, ja että mun päivän isoin asia voi olla se, että mulla on näppy naamassa, ja että lasken päiviä siihen, että kevät muuttuu kesäksi, että saisin kunnolla henkeä.

Etten ole niinä hetkinä bloggaaja, vaan ihminen. Mutta ehkä ennen kaikkea mä halusin muistaa itse sen, että ne ihmiset, jotka minua vihaavat, eivät vihaa minua.

He vihaavat mielikuvaansa minusta. He ovat luoneet mielikuvan, ja sen jälkeen tulkitsevat kaikkea tekemääni ku piru raamattua. Ihan sama mitä teen, en voi voittaa. Mutta kun MINÄ en ole sama asia kuin se mielikuva. Toivottavasti joku muukin ymmärtää sen. Minusta tunnetaan ja tiedetään niin vähän, enkä aio antaa enempää. Se on liian tärkeätä ja intiimiä ja omaa näin monelle jaettavaksi. Harry Potteritkin sen meille jo opetti, että kun sielunsa jakaa liian moneen osaan, haurastuu liiaksi.

Siksi pidän tärkeimmän itselläni. Mutta, jos joku haluaa suunnata raivoisan vihan siihen mielikuvaan, jonka on minusta luonut sen perusteella, mitä minä olen antanut täällä nähtäväksi, niin kaipa se on jokaisen oma valinta.

Kai mua vaan tänään surettaa se, miten paljon vihaa ja negatiivista energiaa ihmisissä on. Viha ja energia kun ei ikinä vie mihinkään hyvään. En ymmärrä, että tahallaan ilkeilevät lukijat saa kirjoittaa sun blogiin vaikka mitä paskaa: Mun mielestä tässä ei oo mitään järkeä. Voin sanoa ihan suoraan, että välillä mua ärsyttää sun blogissa tietyt asiat, jotkut postaukset tai tapa jolla kirjotat.

D Mut toisin kuin jotkut älykääpiöt, en tuu siitä tänne huutamaan ja mesoomaan, haukkumaan sua tai muuten vaan ilkeilemään, vaan skippaan postauksen ja tulen huomenna uudestaan, yleensä paljon paremmilla fiiliksillä, taas sun blogin suurimpana hehkuttajana.

Se, että jaat itsestäs nettiin asioita, ei tee susta mitään julkista nyrkkeilysäkkiä tai sirkusapinaa, jota jengi voi huoletta tuijottaa, arvostella ja olettaa, ettei sillä ole tunteita. Mun mielestä on inhimillistä, että sun elämäntyyli ärsyttää monia tai että ne voi tuomita sut tän blogin perusteella. Semmosia me ihmiset vaan ollaan, toisista on hirveen helppo sanoa mitä vaan, vaikkei koko ihmistä tuntiskaan. Mutta se on väärin, että nää ihmiset tulee julistamaan sen tänne blogiin.

Jokaisella meistä on kuitenkin vapaus valita, mitä tällä elämällä tekee, enkä usko, että kovin moni sitä haluaa viettää solvaamalla jatkuvasti muita. Ja niitä, jotka näin tekee, harmittaa ihan pirusti se, että esimerkiksi sä otat kaiken ilon irti tästä elämästä omana itsenäs. Ihmiset on ihan kamalia.

Mä oon aina ihaillu sun blogia ja elämää, mutta oon tienny kyllä että oothan säkin normaali ihminen, että kaiken hyvän mukana tulee myös jotain huonoa ja oonkin seuraillu monet kerrat rinnalta hirveetä paskamyllyä.. Mutta mä oon tosi onnellinen sun puolesta, että sait ton kesätyön ja onnea sekä menestystä muutenkin opiskeluun: Itku tuli silmään tätä lukiessa.. En oo itsekään maailman positiivisin ihminen joskus raivostuttavan pessimisti mutta ei mulla tulisi mieleenkään purkaa omia olojani toiseen..

Päätin nyt kirjoittaa kommentin kun tulee tosiaan jätettyä liian harvoin näitä: Oot ainakin mulle tuonut valtavasti positiivisuutta ja uskoa elämiseen! Joo, jostain syystä moni mullekki aukoo päätä ku käytän rahani johonki mitä tahon, oli se sit vaatteita, matkoja halppis semmosia ku oon pihipaska: D tai ihan mihin vaan.

D ja siltikään en sais rahojani käyttää mihin tahon. Mut sitä asiaa en sussa ymmärrä että ku kuitenki saat niin paljon paskaa anonyymeiltä että miksi annat anonyymien kirjotella tänne? Varmaan karsis aika paljon paskaa ku laittais et pitää kirjautua. Kyllähän jokasessa ihmisisessä joku asia ärsyttää mut en tajua niitä ihmisiä jotka sua haluaa lyödä!

Eihän ne sua tunne. Ne näkee vaan sen mitä tänne kirjotat. En kait mäkään oo semmonen mitä blogissani annan ymmärtää: Wow, ajatuksia herättävä kirjoitus. On todellakin sääli, että jotkut ihmiset, jotka lukee sun blogia, ei ymmärrä sitä, että vaikka olet ollut blogissasi avoin asioistasi kun vertaa muihin bloggareihin, jotka eivät näytä edes kasvojaan — persoonallisuus tekee blogeista mun mielestä lähestuttäviä ja kiinnostavia et kuitenkaan tietenkään koskaan kerro kaikkea.

Tää on kuitenkin sulle ja meille lukijoillekin foorumi, jonka tarkoitus on jakaa hyvää mieltä. Yltiöpositiivisuus tai siirappisuuskaan ei tosin ole pointti, vaan myös keskustelun ja ajatusten herättäminen asioista, joita ei välttämättä itse tulisi tarkastelleeksi. Lukijana saan sulta päivänpiristyksiä ja toisaalta uusia näkökulmia ja maailman avarrusta. Periaatteessa homman pitäisi toimia kans toiseen suuntaan — toivottavasti ees joskus: D Mun punanen lanka hävis nyt kokonaan, mutta toivoisin ihmisiltä sun puolesta suhteellisuudentajua ja ymmärrystä — kukaan ei ole täydellinen, ja jos olisi niin herraisä elämä olisi tylsää.

Sama pätee myös kommentoijiin. Silloin tällöinhän sitä päästelee sammakoita suusta ja antaa tunteenpurkausten ylittää oman harkintakyvyn. Pakko myöntää, että en lue blogias kauheasti, mutta kun sattuu näkemään uuden postauksen tulleen, niin tännehän mä tuun: Tähän sopis hyvä Aristotle: Eikä kukaan halua olla nobody, right? Tottakai mullekki tulee mieleen, että voi vitsi ku matkustat paljon ja tollasta, mutta et luultavasti pystyis samaan ilman tätä blogia, joten mielestäni sulla on ihan hyvä syy tehdä mitä lystäät työs hedelmillä.

Just uusimmassa Vampire Diaries jaksossa sanottiin, että everyone needs an advantage in life: Tää on taas tätä suomivihaajan tunnettua sanontaa, mutta suomessa kun ei tykätä ihmisistä, jotka on successful in life ja jos kirjottaisit tätä blogia englannissa englantilaisille, niin tulis niiiiin erilaista kommenttia ja onnittelua kaikesta, että et ees miettis tän blogin lopettamista.

Koita jaksaa ja muista, että nää kommentoijat on taatusti just niitä, jotka rypee huonossa työssä pienellä palkalla, eikä tykkää että muut pärjää paremmin maailmassa. Mutta elämähän olis tylsää jos kaikki menis aina kohdalleen eikä olis ryppyjä matkassa: Tän postauksen jälkeen on pakko vähän antaa palautetta, vaikken ole sitä aiemmin tainnut tehdäkään. Olen lukenut blogiasi varmaan parisen vuotta ja rakastan sun blogia, se on mun ehdoton favourite.

Toimii loistavana inspiraation lähteenä myös tällaiselle yli kolmekymppiselle perheenäidille. Voi ei, kommentoin juuri aiemmin tuohon aiempaan postaukseen, mutta vähän voisin ottaa sanojani takaisin. Toivoin sinun jatkavan omalla linjallasi blogissa ja olla alistumatta nettivihaajien hiljentämis yrityksille, mutta otan sanani takaisin siinä, etteikö tämä ilmiö olisi vielä samoissa sfääreissä kuin esim.

Aika huolestuttavaltahan tämä nyt kuulostaa. Tietysti toivon, että jatkat bloggausta jos se sinut onnelliseksi tekee, mutta toisaalta tärkeintä on nimenomaan se oma onni ja mielenrauha, eikä siitä kannata luopua minkään työn, harrastuksen tai muunkaan takia.

Luulen, että kun rauhassa annat ajan kulua, sydämesi kertoo varmasti mikä on oikea ratkaisu tämänkin asian suhteen. Itse uskon täysin tuohon energian vetovoimaan ja siksi juuri elämässään kannattaa pitää yllä vain niitä asioita, jotka myös tuovat sitä positiivista energiaa.

Kaikki muu on loppujen lopuksi turhaa. Rakkaus, ilo, onni, mielenrauha, kepeys ja vapaus ovat mielestäni tärkeimpiä asioita elämässä ja ne ovat sitä elämää!! Sellaista elämä mielestäni on jos antaa sen olla. Asenne on se mikä erottaa usein onnelliset ja onnettomat ihmiset toisistaan ja siihen mihin keskittyy lisääntyy!

Olet aivan erityinen ja upea tyyppi, se minusta huokuu tästä blogista! Kaikkea hyvää ja kepeitä kevät päiviä! Mun mielestä on todella hyvä, että kirjoitat tänne myös ns. Beneath the Surface tyyppisiä postauksia. Muistuttavat ainakin niitä vihaaja kohtaan että tämän kaiken takana on oikeasti a human, a person, one of us.. Voi anna, toivottavasti sait edes jonkun niistä lukuisista paskanjauhajista miettimään vähän.

Oon ihmetelly ihan tota samaa, mikä siinä on että ihmiset haluaa sanaoksentaa keskustelupalstat täyteen siitä kuinka homot on ällöttäviä, nuoret naiset on bimboja ja loput on feikkejä.

Tuleeko siitä kellekään parempi mieli? Kaikesta ei tarvitse pitää mutta jos ei jostain pidä niin miksi tuhlata aikaa sen haukkumiseen, jos tarkoitus ei ole kritisoida rakentavasti vaan ainoastaan aiheuttaa toiselle paha mieli? Sulle kuuluu ehdottomasti se kaikki hyvä ja positiivinen jonka sun kommenttiboksi antaa ja kaikki muu kuuluu vaan suodatusritilän läpi likasankoon. En usein kommentoi blogeihin.. Muistan kun löysin sun blogin sillon kun asuit vielä Australiassa.

Se oli niin makee juttu että suomalainen bloggaaja asuu toisella puolella maata ja on jättänyt rakkaat läheiset kotimaahan. Olen aina itse halunnut vain lähteä asumaan ulkomaille kun on opiskelut ohi. Tuolloin aloin jo katsomaan sua esikuvana. Nyt vuosien varrella kun olen tätä blogia lukenut olen oppinut arvostamaan niin paljon asioita tässä elämässä. Ja sitä mitä niiden eteen itse voi tehdä! En oikein tiedä miten tän sanoisin mutta hiiten noi vihaajat ja kateelliset ihmiset.

Elämässä pitää osata iloita toisen puolesta, tehdä töitä omien unelmien eteen ja myös olla hyvällä tavalla kateellinen. Se että yrittää saada toisen elämästä huonompaa negatiivisilla kommenteilla ei tee itselleen yhtään hyvää. Turhaa energiaa siinä hukkaan menee. Anna, toivon että et lopeta blogiasi ja kirjotat vaan vihaajista piittaamatta. Kuten jo itsekkin sanoit on sulla enemmän niitä positiivisia lukijoita kun negatiivisia: Kuten jo sanoin oot mulle esikuva kaikessa mitä olet saavuttanut.

Sun blogia on kiva lukea oli postaus mikä tahansa. Jatka näin, mua et ainakaan häiritse vaikka ootkin noin täydellinen ; Onnea sulle tosta työstä, kuulostaa mahtavalta ja olet kyllä aivan oikea tyyppi siihen!

Kauhee kun tuli paljon ajatuksia mieleen enkä nyt tiä muistanko kaikki ja saanko sanotuksi niitä kaikkia hyvin mutta koitetaan.. Kaikkien normaalien täysjärkisten pitäis levittää sitä positiivisuutta ja kehua aina kun mahollista yms yms jotta ne idiootit jäis sen kaiken positiivisuuden varjoon mutta valitettavasti itsekin niinkuin lähes kaikki syyllistyy siihen että kun asiat on hyvin ja ei ole mitään erityistä tarvetta mitenkään puuttua asioihin niin ne positiiviset mielipiteet jää vaan omaan mieleen.

Ja itse asun myös ulkomailla hyvin kansainvälisessä ilmapiirissä ja oon huomannu että suomalaiset on yksiä pahimmista tuomaan nimenomaan sitä negatiivisuutta esiin.

Oot varmasti kuullu paljon siitä että kantsii jättää vihaajat vaan omaan arvoonsa koska ne ite joutuu negatiivisuutensa uhriksi, ja se on niin totta, mutta ymmärrän kyllä että mahtaa olla hankalaa yrittää olla välittämättä tollaisista erittäin vittumaisista kommenteista yms. Ja tääkin postaus sai mut ajattelemaan sitä kuinka paljon positiivisista asioista jätän vain mieleeni enkä sano ääneen kun pitäisi nimenomaan levittää sitä positiivisuutta että tollaset negatiivipaskat jäis sen positiivisuuden varjoon..

Ansaitsit sun työn ja kaiken muunkin hyvän ja nimenomaan, kova työ ja kunnianhimo ja positiivisuss on kaiken sen menestyksen takana ja on mahtava nähdä että noilla ominaisuuksilla saa vaikutettua omaan elämäänsä ja menestykseen! Koita jaksaa äläkä missään nimessä lopeta bloggaamista, ei vaan siksi että sulla on upea tyyli ja ihana blogi vaan erityisesti siksi että sun kaltaisia ihmisiä tarvitaan olemaan äänessä ja julkisuudessa yms että ihmiset heräävät siihen tosiasiaan että positiivisuus on se avainsana ja sitä tarvitaan paljon enemmän tässä elämässä ja nimenomaan että elämästä pitää nauttia täysin siemauksin!

Oon alusta asti lukenu sun blogias ja nähny kuinka muutut siitä ujosta tytöstä menestyväksi naiseksi. En oo koskaan ajatellu että oisit saanu asiat helpolla, vaan tollaseen menestymiseen tarvitaan luonnetta, asennetta ja itsetuntoa. Et oo liian ylpeä, etkä itserakas vaan terveellä tavalla fiksu ja oman arvosi tunteva ihminen. Kateus on varmasti maailman suurin sairaus, sitä voi olla pienissä määrissä vähän meissä kaikissa, mut sen pitäs vaa ajaa itteä kohti omia unelmia kun näkee miten toinen on ne saavuttanu.

Mikään mitä toinen saavuttaa ei oo millään tavalla toisilta pois, se on hirveen vaikeeta joidenki ymmärtää: Tiiän itekki miltä tuntuu olla suht kaunis, saada aina töitä ja menestyä kaikessa mihin ryhtyy. Se menestys vaa lähtee ihan itestä sisältä ja ulkonäköönsä ei nyt nii hirveesti voi vaikuttaa ; Haters gonna hate ;.

Esimerkiksi eräs yksinhuoltaja joka joutui kokemaan eron juuri vauvan syntymän jälkeen sai vielä sen tuskan päälle paskaa niskaan ja kilo kaupalla! Kyseinen blogi ei ole yhtä suosittu kuin tämä mutta silti demin palstalta löytyi haukkumiskeskusteluja. Nettikiusaaminen on paha ongelma, mutta se on vaikeaa saada kuriin. Kun ystäväni vanhaa galleriakuvaa haukuttiin netissä vieraiden ihmisten toimesta ei asialle saanut mitään. Oma blogi on ollut unelmana, mutta olen vasta päässyt teini-iän huonosta itsetunnosta eroon enkä tiedä kestäisinkö ikeitä kommentteja.

Musta tuntuu että monelle tuli tuosta sun Muotikuutio hausta vaan sellainen olo, että hait siihen siksi ettei kukaan muu saisi sitä duunia. Että osoittaisit että olet kaiken napa ja saat ihan mitä haluat. Että ehkä myös me lukijasi haluamme joskus muistuttaa sinua siitä että että olet vain yksi meistä niin monesta. Ja kuinka pieni sitä itse loppujen lopuksi onkaan, vaikka olisikin menestyvä blogi ja rahaa.

Ihmisyys ja inhimillisyys on niin paljon muuta. Kiitos tästä tekstistä, mielestäni se juuri osoittaa sitä sun kuuluisaa inhimillisyyttä: Toivottavasti pistää ihmisiä ajattelemaan. Ei vain ymmärrys riitä siihen, mistä noita idiootteja tulee. Eihän toisen onni ole pois omasta onnesta! Ihmiset on vaan kateellisia. Laiskojpaskoja, jotka eivät jaksa tai halua tehdä töitä oman onnensa eteen. Itsekin olen välillä yksi heistä.

Mutten silti koe tarpeelliseksi tulla purkamaan omaa huonoa oloani jonkun toisen niskaan, vain siksi, että hänellä ainakin näyttää menevän hyvin. Eivät suomalaiset pessimistit ja vihaiset murjottajat oikein osaa suhtautua oikein toisten iloisuuteen. Sulle Anna haluaisin kuitenkin toivottaa oikein paljon tsemppiä ja onnea!

Oot kaiken saavuttamasi ansainnut, ja saat kaikesta siitä iloita! Ja pidän blogistasi, vaikka välillä kateellisena kuolailen Chanellis perään…: Mahtava teksti jälleen kerran, ihan sanattomaksi vetää. Eihän tähän edes oikein voi lisätä mitään. Puhut niin täyttä totta ja yhdyn jokaikiseen sanaan minkä oot tähän postaukseen kirjoittanut.

On todella harmillista että porukalla on niin paha olla, että pitää jatkuvasti haukkua jotakuta. Ja sun kohdalla oon todellakin huomannut sen, että on ihmisiä, jotka on yksinkertasesti päättäneet, että oot paska ja kaikki mitä teet, on paskaa. Tai kaikki ainakin käännetään negatiiviseksi, virheitä oikein etsitään ja kaikkea sanomaasi ja tekemääsi, tai sanomattomaasi tai tekemättömääsi, spekuloidaan ympäri nettiä. Itse törmäilen niihin keskusteluihin tuon tuostakin ja ne on kyllä ihan kamalaa luettavaa.

Miksi kukaan haluaa kirjoitella sellaisia asioita toisesta? En vaan voi käsittää. On kuitenkin myös meitä, jotka ihailee sua suuresti ja iloitsee sun kanssa kaikesta ihanasta mitä sulle tapahtuu. Itse odotan aina innolla uutta postausta ja luen ne aina huolella läpi ja ihailen asukokonaisuuksia ja kaikkia kuviasi, hymyilen jutuillesi, iloitsen hyvistä asioista ja olen pahoillani pahoista joita sulle sattuu.

Ihailen sua suuresti ihmisenä ja oon sulle sen sanonutkin. Ja sanon uudelleen, koska se pitää niin totaalisesti paikkaansa. Mua todellakin inspiroi sun elämä, se miten paljon oot saavuttanu puhtaasti omalla raadannallasi, se, että kaikki on mahdollista kun vaan yrittää parhaansa ja tekee kaikkensa saavuttaakseen haluamansa. Inspiroi niin paljon, että kuka tahansa voi saavuttaa tuollaisen elämäntilanteen, tuollaisen ns.

Julkkikset kun on julkkiksia, ei niihin osaa samaistua. Mutta sä oot ihan kuin kuka tahansa, suhun pystyy samaistumaan. Mulle sä oot todellinen inspiraation lähde, nuorempana olisin varmaan voinut jopa nimetä sut mun idoliksi.

Enää en sitä nimitystä käytä, mutta aika lähellä sitä ollaan. Ihailen sua niin suuresti ja inspiroidun kaikesta mitä teet ja se luo voimaa itsellekin, luo niin paljon voimaa ettet uskokaan. Saa jaksamaan ja yrittämään parhaansa, panostamaan kaikkeen mitä tekee ja tavoittelemaan unelmiansa oikein tosissaan.

Siitä haluankin kiittää sua, kiitos Anna, oikeesti. Se hyvinvointipäiväkin oli niin mahtava, oli upeaa tavata sut, jutella sun kanssa ja jopa saada sulta halaus. Et uskokaan kuinka paljon se mulle merkitsi.

Samoin se, kun tulin kommentoimaan siitä postauksesta ja muistit mut ja kyselit mun vointia, se sai mun hymyn korviin asti ja niin iloiseksi ettei mitään rajaa. Joidenkin mielestä tää voi kuulostaa naurettavalta, mutta mulle noi molemmat merkitsi todella paljon. Sitä päivää muistelen hymyillen, aina. Mun mielestä oot vielä upeampi livenä, ja ihan sama ihminen kun blogissasi. Et todellakaan esitä yhtään mitään. Harmi ettei kaikki tajua sitä.

Tää mun kommentti nyt venyy aikalailla ja punaista lankaa tässä ei ole olemassakaan. Yritin vaan pukea edes jotenkin sanoiksi mitä ajattelen. Pitäisi muutenkin kommentoida useammin, se on viimeaikoina jotenkin jäänyt.

Pitää alkaa taas kommentoimaan useammin: Niin ja toivon etten vaikuta ihan hirveältä creepperiltä vaan sen takia että ihailen sua.. Mielestäni blogi saa olla juuri sellainen kuin bloggaaja haluaa sen olevan. Sinne saa tuoda juuri sitä, mitä itse haluaa. Lukijat voivat päättää mitä lukevat. Ja itse koen, että näistä blogeista on juurikin niin ihan saada positiviista energiaa ja hyvää mieltä.

En yleensä kommaile, mut nyt pakko! Ite oon ainakin sitä mieltä, että oot vahva ihminen joka inspiroi tällä blogilla monia. Se että joku on pystyny saavuttamaan noinkin nuorella iällä noin paljon on mahtavaa. Jos säkin pystyt niin kyllä minäkin! Se että jollain bloggaajalla on jotain mitä mulla ei, ei todellakaan ole multa pois. Sääli että nykyään Suomesaa ei saa olla menestyvä nuori nainen ilman, että se tietty kateellisten ja pahojen ihmisten joukko tuomitsee.. Itsekin koen että kovalla työnteolla ja oikealla asenteella pääsee pitkälle.

Tästä hyviä esimerkkejä omassa suvussa. Mutta voimia ja tsemiä ja toivottavasti jatkat meidän lukijoiden inspiroimista ihan vaan omalla ihanalla itselläs! Tää postaus herätti kyllä ajatuksia, ja hyvä niin. Mutta mä en oo tullu siitä tänne huutelemaan tai ketään haukkumaan, koska se on vaan mun mielipide, eikä mulla oo mitää tarvetta sitä esittää ja pahottaa toisten mieltä.

Mutta tää postaus, se sai mut tajuamaan vielä paremmin, että jokainen tekee niinku haluaa, ja sä jos kuka oot ansainnu tän kaiken! Ja sain itelleki motivaatiota panostaa kouluun ja töihin, koska susta näkee mihin asti se voi viedä. En mä kommentoi blogeja.. Luen kyllä paljon, saan inspiraatota ja ideoita ja omistan mielipiteitä asiasta, mutten koskaan esitä niitä ääneen, koska aattelen tosiaan niin että ei sillä mun jutulla ole niin väliä, tuskin sitä edes huomataan sieltä kaiken joukosta.

Tää on hassua, koska tosielämässä mä pyrin olemaan positiivinen ja kehumaan ihmisiä, koska tiedän miten hyvältä se tuntuu. Kehun aina kavereitten kivaa asua tai kampausta, miksen siis tekis sitä täällä netissäkin vähä tuntemattomille? Positiivisuutta ei koskaan voi olla liikaa. Tän sä sait mut ymmärtämään ja kiitos siitä!

Nyt aion rueta kommentoimaan blogeja enemmän, just sitä positiivistä palautetta, ainakin yritän ain kun on aikaa. Kiitos siis mahtavasta blogista, inspiraatosta, motivaatiosta ja näkemyksistä mitä täällä välität! Mä oon ainaki yks joka niistä iloitsee ja on kiitollinen, enkä varmasti oo ainut. Toivotaan että muutki heräis positiivisuuteen kommenttibokseissa sekä muualla, mä ainakin koitan näkyä täällä nyt useamminkin!

Minä olen yksi niistä, jotka kritisoivat lätkäpostaustasi. Mulle jäi paha mieli meidän kommenttien vaihdosta, koska tuntui, että käsitit minut täysin väärin. Minä en ole niitä ihmisiä, jotka haukkuvat haukkumisen ilosta, kadehtivat toisen saavutuksia ja haluavat loukata mahdollisimman verisesti. Kuten sanoin, minulla ei ole mitään sinua vastaan. Päinvastoin arvostan saavutuksiasi ja rohkeuttasi esittää mielipiteitä.

Kunnioitan myös sitä, että julkaiset negatiivisiakin kommentteja ja jaksat vieläpä vastata niihin. Kommentoin itse pikaistuksissani turhan jyrkästi. Aihe vain sattui koskettamaan henkilökohtaisella tasolla, sillä olen seurannut läheltä, millaisten paineiden alla jääkiekkoilijat työskentelevät.

Uskon, että heillä on jossain määrin vähän samanlainen fiilis kuin sinulla; arvostelua tulee joka puolelta, jokainen vaatii ihmeitä eikä ole tyytyväinen oikein mihinkään. Toivoisin, että sinä lähettäisit heille sitä hyvää ja kunnioittavaa energiaa: Toivon, ettet lopeta blogiasi, koska tämä on ainoa blogi, joka herättää silloin tällöin isojakin tunteita. Aiheuttipa ristiriitaisia fiiliksiä tämä postaus. Noh, kun en muuten ikinä kommentoi, niin tässä tulee… Olet musta todella inspiroiva ihminen.

Menestynyt, hardworking, postitiivinen ja vielä hyvin kauniskin! Sulla on paljon hienoja juttuja: Ihania juttuja, joista monet ottaisin omaankin vaatekaappiini. Tykkään myös sun kirjoitustyylistä. Blogin tekstit on mieteskeleviä, joskus syvällisempiä ja joskus pinnallisempia ja huumorilla sekä asenteella maustettuja.

Rehelliset kirosanat blogiteksteissä naurattaa, ihanaa pippurisuutta! D Diggaan myös samaa musiikkia kun sä ja lentopalloakin olen pelaillut!

Tatskat ja matkustelu on myös lähellä sydäntä. Kuten sanottua, kateus on ansaittua. Mutta todella surullista kyllä, että nämä jotkut paskanjauhajat ei ymmärrä sitä pitää itsellään.

Haha eiköhän tässä oo tarpeeksi ylistystä. D Mutta siis sen vaan halusin sanoa, että mun mielestä noin inpiroivan ihmisen blogia on ihana lukea! Suurin asia mitä tää on mulle antanu on se, että olen osittain tän blogin ansiosta uskaltanut lähteä toteuttamaan omaa suurta unelmaani.

Kesällä olisi muutto ulkomaille. Ja se on iso juttu se. Kaiken voi saavuttaa, kun vaan tarpeeksi haluaa ja yrittää. Tän kirjoituksen jälkeen on kuitenkin pakko sanoa, että jos ja kun kaikki kuvailemasi kokemukset ovat totta, niin on tämä maailma kyllä sairas.

Olen jotenkin aina ajatellut että ehkä ne pahimmat peelot olisivat vain jotain keskenkasvuisia teinejä jotka eivät ehkä ymmärrä esim. Mä olen aivan järkyttynyt, vaikka teenkin töitä opettajana ja olen itsekin saanut huorittelusta yms oman osuuteni. Toisaalta sillä kokemuksella pystynkin sanomaan, että jotain vikaa tässä meidän maailmassamme tällä hetkellä on, se näkyy ylipäätänsä välinpitämättömyytenä ja siinä etteivät kaikki enää jaksa arvostaa itseään, saati sitten muita.

Kaiken pitäisi pudota syliin valmiina eikä töitä jakseta tehdä. Näistä samoista asioista kertoo mielestäni myös nuo sun kokemukset. Ei ehkä lohduta, mutta yksittäisenä ihmisenä et pysty asiaa ratkaisemaan, eli vika ei ole siinä että esimerkiksi toimimalla eri tavalla saisit pahimpienkin hateeeiden hyväksynnän. Tuskin näin olet ajatellutkaan, mutta haluan tällä viestiä että vika on jossain syvemmällä.

Mua kieltämättä itseänikin välillä harmittaa, ettet kirjoita enää niin avoimesti kuin aikaisemmin. Kuitenkin jokaikinen tajuaa viimeistään tämän luettuaan mikset niin enää tee. Mä kuitenkin näen että blogisi sisältö on edelleen ihan linjassa siitä huolimatta, persoonasi tekee siitä Sen jutun, vaikka rajaisitkin asioita pois. Rohkeutta, Anna, toivottavasti jaksat vielä nostaa pään pystyyn ja yrittää ignorata ne, jotka haluaisi tuomita sut epäonnistumaan.

Teet heille vain palveluksen hillitsemällä itseäsi tai blogisi sisältöjä. Olisi ehkä liian radikaalia sulkea kommentointimajdollisuus varsinkin kun meno varmaan vaan pahenisi sen myötä , mutta ehkä jokin breikki olis paikallaan? Oon lukenut sua jo neljä vuotta enkä halua lopettaa vielä ;. Nyt ainakin tietänet miltä kaikista superjulkkiksista tuntuu, susta ei kai?! Ota tämä kommentti huumorilla: Aina kun eksytään kaverien kanssa keskustelemaan blogeista tai joku näkee mun lukevan blogiasti en koskaan jätä tilaisuutta käyttämättä ja kehu sinua.

Tä on ensimmäinen blogi mitä oon koskaan alkanut lukemaan ja en tiedä sitten johtuuko se vaan siitä, mutta tää on myös ylivoimasesti ykkönen! En aina jaa kaikkia mielipiteitäsi, asuvalintojasi tai muuta toisarvoista, mutta sulla on puhdas sydän. Sulla on tosi kultainen sydän! Mä arvostan sua todella paljon.

Sä olet viisas ja mietit asioita. Musta on aivan ihanaa kuulla, että olet onnellinen, koska sä todellakin ansaitset onnellisuuden ja myötäkäymiset. Ja mun mielestä se, että jollain menee niin hyvi luo uskoa myös siihen, että hei, mäkin voin saavuttaa ton! Kerran postauksessa sanoit, että oot saavuttanu kaiken mitä oot oikeesti halunnu tai jotain tähän suuntaan..

Ja oon todistanu tätä omassakin elämässäni niin usein!! Elämä on vaan niin ihanaa ja mun mielestä on ihanaa nähdä, että joku on myöskin sen oivaltanut ja hänellä on rauha sisällään.

Toivottavasti et ikinä lopeta tämän blogin kirjoittamista, ja jos joskus lopetat niin se on varmasti silloin se paras vaihtoehto itsellesi: Anna tapahtui mitä tahansa, pysy positiivisena! Ainakin mä saan tästä blogista ihan hirveesti positiivista energiaa, kun näkee kuin sä handlaat työt ja opiskelut ja matkustelut. Mäkin teen töitä kahdessa työpaikassa, opiskelen maisterin tutkintoa Englannissa, ja hoidan parisuhdetta.

Ei se oo aina helppoa, mutta priorisoimalla ja positiivisellä mielellä tekee paljon. Rakastan mun molempaa työtä toinen on samaa mitä sä teet joten pääsen mtkusteleen kans paljon , rakastan mun miestä, rakastan mun opiskeluainetta, rakastan missä mä asun, ja rakastan asioita joita teen vapaa-ajalla.

Elämä on täynnä valintoja, ja mä valitsin tehdä näin, olla onnellinen ja yrittää etsiä aktiivisesti onnellisuutta. Okei joskus on maailma vastassa, mutta se asia hoidetaan ajallaan ja sitten mietitään muita asioita.

Mäkin voisin jäädä vaan miettiin ja murehtiin elämän epäkohtia ja kuin mulla ei oo varaa ostaa Alexaa itselle ja kuin council tax ja on ihan perseestä, tai sitten voin fiilistellä yhtä iiiihanaa kilpailua, jonka voitin ja tulevaa lomamatkaa. Ja mä en nyt uskalla edes alkaa analysoida mitä joidenkin ihmisten päässä liikkuu. Kai se on sitä, että jos mulla ei oo asiaa x, niin ei sitä kukaan muukaan saa. Ja se kellä on, niin ihan varmasti ei oo sitä ansainnut. Ja kun sulle nyt niin paljon tapahtuu, niin ihmisillä on paljon sanottavaakin.

Oon ihan samaa mieltä kanssasi! Ihailen valtavasti sunkaltaisia bloggaajia, jotka kaikesta niskaansa saamastaan paskasta huolimatta jaksaa jatkaa vaikka osa meistä lukijoista osaa olla aivan idiootteja. Sun blogista näkee sen, miten paljon aikaa ja vaivaa siihen on uhrattu. Sä inspiroit mua asenteellas.

Just se tapa miten elät unelmaas ja nautit elämästäsi. Koskaan en oo sulle kommentoinu mutta nyt kyllä on aivan pakko! D Mutta, viis 5!! Kukaan ei voi oikeasti edes ymmärtää, kuinka iso varjopuoli nuo negatiiviset kommentit ja keskustelupalstoilla retostelut työssäsi on.. Mut tsemppiä kaikkeen ja ihanaa tulevaa kesää! Nauti sun ansaitusta kesätyöstä: Olen nyt muutaman viikon seurannut lähinnä selaillut blogiasi, johon päädyin erään keskustelupalstan haukkumisketjun kautta.

Olen kanssasi samanikäinen, joten uskoisin ymmärtäväni jollain tasolla elämäntilanteesi, vaikka elänkin itse hyvin toisenlaista elämää. Ensimmäinen asia, joka blogistasi välittyy on hirvittävän suuri epävarmuus. Enkä tarkoita tässä nyt mitenkään arvostella tai pahoittaa mieltäsi, mutta jotenkin tekstisi läpi huokuu suunnaton tarve saada hyväksyntää ja pönkitystä omalle itsetunnollesi.

Onhan se hienoa saada kehuja ja pikkutyttöjen palvontaa, mutta…. Voin hyvin kuvitella, miten rankkaa kilpailu blogiareenalla nykypäivänä on ja bloggaajan on keksittävä aina vaan raflaavempia juttuja, mutta tietyn rajan ylittävä huomiohuoraaminen on sivusta seurattuna vain surullista ja tragikoomista. Rakastan itekin matkustamista, mutta ennen gradua ja lopullista valmistumista budjetit ovat hyvin pienet ja reissuun olen päässyt noin kerran vuodessa.

Samaan tapaan kuin sinä sijoitat rahasi muotiin, sijoitan minä pienet tuloni matkakassoihin. Ymmärrän sinua tässä suhteessa täysin. Tietenkin olen hieman kateellinen, kun sinä pääset sponsorilomille mitä hienompiin paikkoihin, mutta itse suosin enemmän omatoimimatkoja all inclusive-matkojen sijaan.

Toki olisi hieno majailla pari viikkoa 5 tähden bungalovissa, mutta itse saan enemmän irti siitä kun pääsen seikkailemana ja tutustumaan paikalliseen kulttuuriin turistimuurin taakse. Kateuskorttia ei tässäkää kohdalla voi siis vetää esiin.

Polte maailmalle on silti kova ja olen aidosti iloinen niiden puolesta, jotka sitä pääsevät muita enemmän näkemään. Puhut paljon siitä, kuinka onnellinen elämässäsi olet, ja jollakin tasolla uskon tuon. Ajattelen kuitenkin itse, että oikeasti onnellisten ihmisten ei tarvitse sitä erikseen hehkuttaa. Tietenkin mukavia uutisiaan saatuaan tekee mieli huutaa onneaan kaikille, mutta perusonnellisuus koostuu jostain ihan muusta kuin uusista laukuista tai hiustenpidennyksistä. Arvostan sitä, kuinka opiskelet unelmakoulussasi teen niin iteskin ja haluat nähdä maailmaa ennen vakiintumista.

Vaikka en muodista perusta pätkän vertaa ja en siitä mitään ymmärrä, on hienoa, että jaksat tehdä töitä saavuttaaksesi unelmasi. Oma elämäni on menossa vääjämättä vähän toisenlaiseen suuntaan; häät rakkaan kihlattuni kanssa ovat ensi kesänä ja sen jälkeen varmasti hyvinkin pian lasten hankkiminen.

En vaihtaisi osaani kenenkään kanssa ja olen täysin tyytyväinen elämääni: Voisin toki itsekin perustaa blogin, jossa hehkutan minulle täydellistä elämääni, mutta en koe minkäänlaista tarvetta sille. Minulle riittää, että minä itse ja läheiseni tietävät elämästäni. Toki joskus tulee epävarmuuden ajatuksia; olenko sittenkään valmis tähän?

Pitäisikö perheen perustamista lykätä parilla vuodella, jotta pääsen reissamaan? Pystynkö luomaan haluamani uran? Uskon, että epävarmuus tulevaisuudesta kuuluu tietyllä tavalla tähän elämänvaiheeseen. Ja nyt minäkin hukkasin pointtini…. D Toivon todella sinulle kaikkea hyvää, mutta minusta sinun kannattaisi nyt oikeasti miettiä, oletko valmis uhraamaan omaa yksityisyyttäsi ja onnellisuuttasi jonkun typerän blogin takia.

Kateus saa ihmiset kirjoittamaan ilkeästi. Pitää vaan yrittää antaa mennä toisesta korvasta ulos, vaikka joskus olisi kuinka vaikeaa.

Tsemppiä Anna sinulle ja toivottavasti et lopeta kirjoittamista! Sä oot hemmetinmoinen taistelija. Mut taistelijatkin tarvitsee lepoa joskus. Tukeudu perheeseen, tee asioita mitä rakastat, pidä taukoo, mitä vaan.

Me tuetaan sua vaikka roska painaa niskassa. Me tullaan roska-auton kanssa ja heitetään ne roskat kaatopaikalle. Eiku hei, viedään takas omistajilleen. Elämässä tulee väistämättä joskus hetkiä ku tuntuu että mikään ei oo minkään arvosta, tiiän sen omasta elämästä kaiken sen syrjimisen ja haukkumisen takia. Mutta se vaan kertoo siitä että hemmetti, ihmisillä ei oo vapaa-aikanaan mitään muuta tekemistä.

Ei sun elämän tarvi siks olla tylsää. Live every day as it would be your last one. Mä olen lukenut sun blogia jo pitkään, välillä säännöllisesti ja välillä epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin.

Mun on pakko sanoa, että olen jo kauan sitten huomannut miten fiksu olet! Ihailen sun päämäärätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Saavuttaaksesi asioita, joita haluat, teet niiden eteen työtä etkä vain odota, että hyviä asioita tapahtuu. Mun mielestä sua kuvaa hyvin sana neuvokas. Pärjäät missä vaan ja tapahtui mitä tahansa niin selviät siitä! Mulla olisi monessa tilanteessa mennyt sormi suuhun ja kyyneleet valuneet pitkin poskia, mutta musta tuntuu, että sä olet niin fiksu, että selviit pulmallisista tilanteista.

En tiedä onko sulla hajuakaan mitä selitän, mutta näin ainakin itselleni se on näyttäytynyt tänne ruudun taakse: Sä myöskin elät sun unelmaa etkä vaan unelmoi sun elämääsi. Monet varmasti kadehtii juuri sitä, että sä teet niitä asioita, joista nautit: Toiseksi mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä kun bloggaajia syytetään, että pappa betaalaa kaiken.

En ymmärrä miten se on niin vaikeaa ymmärtää, että opiskelija voi matkustella ja shoppailla, jos käy töissä. Itse olen opiskelija ja olen aina tehnyt hitosti töitä, jotta voisin elää vähän leveemmin myös näin opiskelija-aikoina: Itse en pystyisi olemaan bloggaaja juurikin noista syistä mitä itse kirjoitit.

Aina kun joku bloggaaja ostaa jonkun uuden tuotteen, alkaa hirveä show siitä miten on varaa ja päläpälä.

Omilla rahoilla saa ostaa mitä haluaa, vaikka tonnilla meikkejä kuukaudessa, jos huvittaa. Vaikutat sellaiselta, joka ei onneksi liikaa välitä mitä muut ajattelee sun ostoksista ja arvostan sitä! Arvostan sua myös sen takia, että uskallat olla oma itsesi ja jos haluat tuotteen X, ostat sen vaikka tietäsitkin mitä hulabaloo siitä seuraa.

On varmasti vaikeaa, kun on jatkuvasti muiden arvosteltavana! On vain oltava hyvällä tavalla itsekäs ja tehtävä asioita, jotka tekee itsensä iloiseksi ja onnelliseksi, vaikka se muita ärsyttäisikin. Olen ehkä kommentoinut kerran tai kaksi aikaisemmin ja myönnän olevani laiska kommentoija, mutta nyt pakko sanoo että tsemppiä! Jos positiiviset kommentit tekee paremman mielen, niin tässä yksi lisää!

Minäkin olen opiskellut hurjasti, kirjoittanut ällää, tehnyt kahta duunia alaikäisenä jne. Piti mennä arvostettuun yliopistoon, mutta lopulta elämä heitti vähän eri tielle ja olen lastentarhanopena Japanissa. Ei sillä etteikö tässä vielä ehtisi taas muuttaa elämän suuntaan, kun siltä tuntuu.

Pointtina kuitenkin se, että I know where you coming from! Lukioikäisenä mulla oli tilillä 15 euroa, jokainen sentti itse ansaittua rahaa ns. Ja sit tutut huokailee, kun mulla on rahaa matkustella toiselle puolelle maapalloa.

Munkin kaveripiirissä on niitä, jotka itkevät kun Mungo-Annalla menee liian hyvin. En rehellisesti sanottuna ole itse tajunnut tota asennetta. Jokainenhan on vastuussaan omasta onnellisuudestaan. Ehkä suomalaisten perusasenne on vaan niin paska, että muiden onnesta ei voi iloita, kun kaikki se hyvä ei muka ole itselle saavutettavissa. Pidä taukoa bloggaamisesta, jos alkaa nyppiä liikaa. Eiköhän sun lukijakunta ole niin vakiintunut, että pysytään linjoilla, vaikka muutaman viikon breikin pitäisitkin.

Tää on niin totta koko teksti. Oot ehdottomasti tälle 14 v tytölle yks roolimalli, rakastan sun asennetta elämään ja kaikkeen ylipäätänsä. Toivottavasti tää sai ihmiset ajattelemaan. Kiitos Anna ihanasta blogista: Oon lukenu sun blogia jo kauan ja nyt vasta kommentoin. Oon muuten lähössä australiaan kesällä ja ehkä pikkasen sun innoittamana ;. Tämä antoi kyllä paljon ajattelemisen aihetta. Myönnän, että en ole ollut sun suurin fani en kyllä ole ollut blogin seuraajakaan hirveän pitkään ja välillä on ärsyttänyt sun yltiöpositiivinen asenne.

Tuntuu, että sä saat aina kaiken ja sulla on kaikki palikat elämässä oikein. Mutta tajuan kuinka väärässä olen ollut.

En mä vihaa tai inhoa sua, vaan olen kateellinen. Täysin ja sataprosenttisesti kateellinen, ja ehkä hieman katkera kun elämä on sulle luonut niin hyvät lähtökohdat. Ei, se ärsytys, mikä tulee sun positiivisista postauksista, johtuu mun omasta pessimistisyydestä.

Olen yrittänyt olla positiivisempi ja huomannut, että se on paljon mukavampaa kuin pirujen maalaaminen seinille. Kuitenkin vanha tottumus ja kovat kolaukset elämältä ovat opettaneet odottamaan pahinta, jos toivoo liikoja niin kuitenkin vain pettyy. Miten mulla, yh-perheestä tulevalla ujolla tytöllä, joka ei ole saanut edes kesätöitä itselleen tulevalle kesälle, voisi ikinä olla mahdollisuuksia samanlaiseen, hienoon työhön ja kouluun, saati jatkuvaan matkusteluun.

Totta on, että tällainen postaus antaa susta inhimillisemmän kuvan. Se laskee sut sieltä pilven reunalta samalle tasolle meidän muiden kanssa, mutta ymmärrän täysin, miksi et halua antaa kaikkea itsestäsi. Jotenkin tuo sun vertaus itsestäsi tv-hahmoon sai mut ymmärtämään vielä enemmän. Samalla tajusin muuttaa lukutapaani. En etsi asioita, mistä voisin olla tykkäämättä tai mistä olen eri mieltä, vaan etsin asioita, mitä haluaisin itsellenikin tapahtuvan, millainen haluaisin olla tai mihin samaistua.

Innolla odottelen postauksia Kroatiasta ja varsinkin Dubrovnikista, se on jo pitkään ollut yksi matkakohde missä haluaisin vierailla! Julkisuuden henkilönä on aina vaikeaa, koska ihmiset kokee sen jollain kierolla tavalla heidän oikeudekseen arvostella kaikkea julkisuuden henkilöiden tekemää, oli sitten bloggaaja, poliitikko tai näyttelijä.

On kaksi eri asiaa kritisoida ja haukkua; monet sun mielipidepostauksista luonnollisesti herättää keskustelua, ja silloin saattaa tulla vähän töykeitäkin, mutta asiallisia kommentteja, ja tässä ei ole mitään vikaa.

Itsekin olen monesti todella eri mieltä. Mutta pitäisi osata kritisoida asiaa, eikä ihmistä. On eri asia sanoa, että mielipiteesi on sivistymätön, olen eri mieltä, tai että sinä olet sivistymätön urpo. Monille tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, ja asiassa on vain kaksi ääripäätä, joko kaikkea sun tekemää on pakko ehdotta rakastaa ja puolustaa niitäkin kommentteja täällä näkyy tai sitten ihan jo lähtökohtaisesti vihata. Keskustelu ja kritisointi on ok, haukkuminen ei. En ole koskaan kommentoinut kirjoituksiasi.

En ole oikeastaan koskaan kommentoinut kirjoituksia missään blogissa. Nyt oli kuitenkin pakko. Kirjoituksesi oli pysäyttävä ja sai minut ajattelemaan ja katumaan. Olen lukenut blogiasi pitkään aina vähän väheksyen saavutuksiasi. Luettuani tämän postauksen minua kaduttaa suunnattomasti ja tunnen itseni pinnalliseksi. Miksi sinun saavutuksesi, ilonaiheesi ja hankintasi olisivat minulta jotenkin pois? Miksi en pysty rehellisesti iloitsemaan upeasta kesätyöpaikastasi?

Olet ihmisenä vahva ja sait minut todella ajattelemaan itsekästä käytöstäni. Haluankin pahoitella negatiivisia ajatuksiani ja lupaan, että tästä lähtien luen blogiasi avoimin ja positiivisin mielin. Kiitos Anna paljon, toivon sinulle kaikkea hyvää!

Järkyttävää miten ihmiset voivat haluta jotain pahaa jopa ihmiselle jota he eivät edes tunne. Mitenhän suu sitten pantaisiin kun sinä pääsisit arvostelemaan näiden vihaajien tekemiä valintoja. Aurinkoista Kroatian reissua sinulle Anna! Niin kuin sanoit, ei se ole heiltä pois! Päinvastoin, mikäli ihminen näkee toisen saavuttavan jotain hienoa, mitä itse haluaisi saavuttaa, niin eikö tämän pitäisi motivoida pyrkimään itse samaan?

On ilmeisesti ihmisiä, jotka luulevat edelleenkin, että olet saavuttanut kaiken tekemättä mitään. Ja mitä sitten, vaikka olisitkin?

Ei elämä ole muutenkaan reilua: Sillä mitä pahaa muka olet heille tehnyt?! Mulla on sympatiat kyllä ihan sun puolella tässä asiassa, toivotan oikeesti todella paljon menestystä sulle lisää ja jaksamistakin, vaikka mä en millään tavalla sua tunne. Mutta mun elämä ei oo niin inhottavaa, että mä voisin koskaa toivoa tuntemattomalle pahaa tapahtuvan? Tai siis, mitä mä ees hyötyisin siitä: Lisäksi musta on ollu iha mieletöntä, kun oot jakanut osaa sun elämästä täällä netissä.

Niin kuin mainitsit, niin tää on oikeesti mulle viihdettä. Jaan kanssasi samanlaisen tyylimaailman, joten minusta on kiva saada täältä inspiraatiota.

Eikö maailma olisi kauhean tylsä paikka, jos kaikki olisivat kanssani samaa mieltä: D Mutta ihmettelen, että mistä se semmoinen järkyttävä toisen mielipiteeseen puuttuminen kumpuaa? Tai siis joo, voi aina kommentoida rakentavasti ja yrittää perustella omaa näkemystään, mutta se, että lähdetään toista haukkumaan ja uhittelemaan, niin siinä vaiheessa kommentoijan ajatusmaailmassa on jotai pelottavan pielessä…. Kauheen pitkä kommentti tuli, toivottavasti sait jotain selvää!

Mutta pointtina oli tosiaan se, että tää on ihan tosi kiva blogi oikeesti, toivon, että et lopettaisi, sillä itse saan tästä kauheasti irti ja kaiken lisäksi uskon, että uhraat tähän ihan kauheesti aikaa ja itse en tee mitään sen eteen, että auttaisin ylläpitämään tätä: Mutta ei se mua haittaa, jos tekemättä-mitään voin auttaa sua Joten itse ainakin arvostan ihan mielettömästi sitä, mitä teet.

Ja todellakin toivon, että et anna näiden negatiivisten ihmisten painaa sinua alas. Mun mielestä sun menestys on ihailtavaa.

Jos mun pitäis valita yks roolimalli heti äidin jälkeen , niin se oisit sinä: Oon lukenu sun blogia ihan älyttömän monta vuotta anonyymisti, enkä oo ikinä jaksanu kommentoida tänne.

Nyt on kuitenkin pakko! Tuntuu sille, että mitä enemmän sulle tapahtuu hyviä asioita, ja mitä enemmän saat kaikkee kivaa, sitä enemmän saat myös paskaa niskaan.

Jos et sais mitään, tai tyrisit jotain, niin siitäkin tulee hirveät haukkumiset. Mua melkein säälittää ihmiset, jotka jaksaa käyttää näin paljon omasta ajastaan katkeruuteen ja kateuteen toista ihmistä kohtaan ja tämän haukkumiseen.. Koko sen ajan ne vois olla ite tavottelemassa niitä asioita, mitä itse haluaa. Musta tuntuu, että monet ei kestäis tehdä haluamiaan asioita, jos ne itse sais samanlaisen ryöpyn omaan niskaansa.

Oot joutunu kestämään tosi paljon, voimia! Onneks tuollaiset vihaajat ja katkerat ihmiset ei määritä sitä, mitä sun kannattaa ja mitä uskallat tehdä. Mutta valitettavasti anna meidän on joskus vaan otettava se ärsyttävä high road ja myöntää että elämässä on ihmisiä jotka on sokeita ihan omasta valinnasta. Ne tietää kyllä sisimissään mitä meinaat mutta on liian ylpeitä rikkinäisiä sisältä voidakseen myöntää yhtään mitään.

Se on ärsyttävää, mullekki, ja tällasta en joudu lukemaan joka päivä kommentin sarjassa. Pidä tuo hyvä asenteesi onnesi suhteen ja muista kuinka hyvässä tilanteessa kuitenkin olet. Sinulla on platform ja kuuluva ääni. Haaveilin juuri äsken millaista olisi että moni voisi kuunnella mitä mulla on sanottavana asioista.

Se on harvinainen tilaisuus. Vihakommentteja on vaikea unohtaa ja olla välittämättä kun niitä tulee tulvimalla ja varsinkin kun ne on niin provo-kommentteja niin tyhmillä jutuilla että välillä pitää laskeutua tason alemmas ja mennä mukaan siihen. Propsit siis siitä että skippaat ne mitkä skippaat!

Mä toivon ettet lopeta tätä blogia, ihan niinkin itsekkäin syin että tää on mulle hyvää viihdettä. Viihdettä siinä että saan tietäö muotiasioista juttuja mitä en muuten tietäs ja mua ei kiinnosta muoti mutta tätä kautta en oo ihan uuno asioissa.

Sen lisäks on viihdyttävää lukea elämästä joka kiinnostaa mua. Mua kiinnostaa asua ja työskennellä lontoossa ja matkustella maailman ympäri. Lukeminen sun omista kokemuksista saa mut ajattelemaan ettei se oo niin paha juttu ja kyllä mä uskallan ja kyllä se on mahdollista. Jos päätät lopettaa tän blogin kaikesta huolimatta toivon sulle todella ihanaa jatkoa: Sun blogi, sun päätös. Tää postaus oli just sellanen inspiroiva ja innostava , vaikka mulla tulikin tippa linssiin tätä lukiessa.

Oot sä vaan ihan hurjan upee tyyppi, ei sua voi kun ihailla! Oon tosi ilonen sun puolesta just esim. Toivon niiiin sydämeni pohjasta kaikkee hyvää sulle, jaksamista tän kaiken paskan keskellä ja paljon ilosia juttuja sun elämään! Nauti kaikesta kivasta, mä ainakin nautin siitä kun sä kirjottelet niistä tänne. Aivan upea teksti, joka varmasti herättää jokaisessa, ihan jokaisessa lukijassa tunteita ja ajatuksia!

Kun ihmiset nykypäivänä tuntuvat käyttävän niin vähän omia aivojaan joskusvälillä, sillontällön ja varsinkin intternetissä on niin kiva riehua, niin ihan jees, että kirjotit tämän lauseen pari kertaa: Kertaus on opintojen äiti, isä, veli ja serkku, joten toivottavasti kaikki kateelliset rekisteröi päähänsä tuon kohdan.

Ja tämän kaiken myötä mä taidan kohta lähestyä sua sähköpostilla, koska on yks juttu, joka on vaivannu mua jotain pari vuotta tai enemmänkin. Mä olen jo monta vuotta sun menoa täällä taustalla seurannut ja pyrkinyt jättään kommentit lukematta koska tietää että siellä aina niitä urpoja kelle tuntuu olevan maailman loppu kun sulla menee hyvin. No nyt sitten menin avaamaan tuon sun kesätyöpaikan saamis ilmotuksen kommentit ja ai herran jumala. Ootsä ihan hullu, toi naulahan kuuluu selvästi tohon vastapäiseen seinään!

Hornantuutti on helvetin suosittu jäätelö! Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kuka rakentaa korkeimman tornin. Norjalainen rakensi torninsa ja sanoi: Jos täältä hyppää, niin kuolee aivan varmasti. Hän hyppäsi ja kuoli. Ruotsalainen rakensi oman torninsa ja sanoi: Jos minun tornistani hyppää, niin jää vain märkä läiskä.

Hän hyppäsi ja jäi vain märkä läiskä. Sitten suomalainen rakensi torninsa ja sanoi: Jos täältä hyppää, niin kuolee janoon jo matkalla. Hän hyppäsi, mutta ei kuollut, koska otti limsapullon mukaan. Montako blondia tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu? Toinen pitää dieettikolaa ja toinen huutaa "Isäää! Mitä tapahtui, kun pallo pomppi metsään? Montako kantrilaulajaa tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu? Yksi vaihtaa lamppua ja loput neljä laulavat siitä, kuinka ikävöivät sitä loppuun palanutta.

Neuvottelujen päätteksi he päättivät käydä kussakin maassa. Ensin he lensivät Englantiin, mutta siellä oli kauhea sumu. Hetken mietittyään pääministeri aukaisi ikkunansa ja tunnusteli. Kotvan perästä hän ilmoitti, että vaikka he eivät voisikaan laskeutua, he olivat nyt kuitenkin Lontoossa. Toiset ihmettelivät tätä vaistoa, mutta päämisteri antoi selityksenä, että hän tunsi Big Benin.

Sieltä kone lensi rapakon taakse, mutta siellä oli myös vastassa paksu sumu. Nyt presidentti tunki kätensä ulos ja ilmoitti heidän olevan New Yorkissa, hän näet tunsi vapaudenpatsaan. Viimein he päättivät lentää Marokkoon, mutta kuinka ollakkaan, sielläkään ei pystynyt laskeutumaan kovan hiekkamyrskyn takia. Nyt kuningas aukaisi ikkunan ja tunnusteli. Samassa hän jo veti kätensä takaisin ja sanoi heidän olevan Marokossa.

Muut miettivät hetken ja sitten kysyivät ihmeissään, mistä tämä oli tuntenut Marokon. Eihän siellä ole yhtään korkeaa rakennusta - he kummastelivat, johon kuningas vastasi naurahtaen, että kyllä he Marokossa olivat, "Kelloni nimittäin varastettiin!

Tämä oli semmonen juttu, että pari perhettä asui vierekkäisissä omakotitaloissa. Toinen perhe lähti matkoille ja pyysi, että naapurit voisivat vähän pitää huolta niiden talosta; tarkkailla, ettei mitään ikävää sattuisi. Yhtenä päivänä tämän päivystämään jääneen perheen koira tuo kotiin jonkun harmaan nyytin. Se paljastuu naapurin kaniksi, ja nehän on ihan paniikissa, että nyt me on tapettu lemmikki, vaikka piti pitää huolta talosta. No, ne ajattelivat peittää jälkensä ja veivät raadon naapurin kanihäkkiin.

Ne tuki sen suunnilleen porkkanoilla ja heinillä pystyyn niin että sen kuolema selviäisi vasta myöhemmin ja ne voisi teeskennellä viatonta. Kun se perhe sitten tuli matkoilta, ne tulivat kysymään onko niiden puutarhassa näkynyt mitään omituista, koska joku per- verssi on kaivanut ylös niiden vastahaudatun lemmikkikanin ja asetellut sen tosi kummasti häkkiinsä Eräänä kauniina iltana hän sattui seisomaan kapteenin vieressä komentosillalla, kun kapteeni älähti: Ei mitään mahdollisuutta väistää!

Kuule Ture, juokse messiin ja tee jotain, niin että pojat edes kuolevat iloisina! Ture ryntäsi alas messiin ja tokaisi korttia pelaaville miehille: Koko messi räjähti nauruun. Ture kaivoi elimensä esiin ja kopautti sillä pöytää. Pinnalle jäi kellumaan hylkytavaraa. Sen seassa kelluivat Ture ja kapteeni,ainoat eloonjääneet.

Lopulta he saivat kasatuksi rojusta lautan, jolle jäivät odottelemaan, jos joku laiva sattuisi näkemään heidät. Kapteeni kysyi, mitä Ture oli tehnyt: Ture kertoi, mitä oli tapahtunut. Kapteeni rypisti kulmiaan ja sanoi: Kuule, jos me ikinä pelastumme ja jäämme henkiin,ole varovainen sen kullisi kanssa. Se torpedo meni nimittäin ohi! Mikä on musta ja raapii lasia? USA ja Venäjä kilpailevat paremmuudesta kaikilla aloilla. Mutta amerikkalaisista tuntui, että venäläiset ovat pääsemässä edelle, kun he lähettivät USA: Välineiden tuli olla pituudeltaan 38 cm ja läpimitaltaan 10 cm.

Mutta amerikkalainen liike-elämäpä oli tilanteen tasalla. Kuten tiedetään, eduskunnassa puhutaan viisauden sanoja. Tästä keskusteli valtiovarainministeri pääministerin kanssa: Mutta mitä sanoja käytit? Vankilan johtaja kokoaa asiakkaansa tiedotustilaisuuteen ja sanoo: Ateriasta valitettiin majurille, että leipä oli vanhaa ja sitkeää. Kersantti oli määrännyt alokkaan noutamaan kottikärryt.

Pian hän tulikin takaisin tuoden kottikärryjen lastina toisia kottikärryjä. Oli joku nuori mies, joka halus oppia lentämään helikopterilla. Sitten se hakeutu jonkun helikopterilentäjän opetukseen.

No äijät oli eka kertaa koelennolla ja yhtä-äkkiä helikopterista katkes yksi lapa. Nuorempi mies rupes hulluna huutamaan, että me kuolaan me kuollaan. No se opettaja vaan sanoi, että kyllä tää ihan hyvin pysyy ilmassa 2: No sitten ne vähän aikaa oli siinä hulluna lennelleet ja sitten katkes toinen lapa. No nuorempi äijä sanoi, että nyt myö kuollaan ihan varmasti. No ope taas vaan tyynenä sano, että kyllä tää kulkee yhelläkin lavalla, mutta se vaan pikkusen rytkyttään.

No opettaja rupesi tunkemaan sitä ohjaussauvaa perseensä. Sitten se nuorempi kysyi, että mitäs toi sitten auttaa niin se opettaja vaan sanoi, että ei tää autakkaan mitään, mutta ompahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.

Blondi yritti puhaltaa auton äänitorveen. Kaksi kaveria kippas kaljaa ja toinen ihmetteli: Mut ainakun ma olen nahnyt sun naisias niin ne on vallan pirun laihoja: Illalla pojat vähän juhlivat ja aamulla Kalevi kysyi Timolta: Miten blondi tappaa kalan? Miten blondi tappaa linnun?

Hämmästyksestäni toivuttuani pyysin häntä kääntämään puhelun sinne? Ja kohta puhelimesta vastasikin miesääni: Kerran keskuksen hoitaja oli purskahtanut hillittömään nauruun soittajan esiteltyä itsensä "Nännimäinen xxxxx: Neljä nunnaa oli ollut torilla myymässä luostarinsa tuotteita ja paluumatkalla auto otti ja törmäsi päin betoniseinää.

Kaikki kuolivat ja he tapasivat jälleen taivaan portilla, jossa Pyhä Pietari esitti kysymyksen: Johon ensimmäinen nunna vastasi: Tässä välissä neljäs nunna änkesi kolmannen eteen: Yksi erittäin onnistuneesta puhelinpilasta jonka kaveri kerran teki. Oli lauantai-ilta lottoarvonnan jälkeen. Katsoi umpimähkään puhelinluettelosta numeron ja soitti siihen. Nunnaluostarin aamuhartauden päätteeksi abbedissa sanoi: Taidan luopua koko värkistä -En tiennytkään, että sinulla on auto -Ei minulla ole autoa.

Tässd teille taatusti vanha Pikku-Kalle vitsi. Pikku-Kalle oli päässyt rengiksi naapurin isännälle. Siind töiden ohessa hän oli hiukan katsellut talon kaunista emäntää ja piikaa vähän "sillä silmällä", mutta vaikka hän kovasti yritti keksiä keinoa päästä purkamaan paineitaan ei sopivaa tilaisuutta tuntunut löytyvän.

Oli jo syyskesä ja perunannostoaika tuli eteen. Kalle meni isännän kanssa pellolle, mutta isäntä olikin unohtanut pikkukengät jalkaan, siinä kuraisella pellolla seisoessaan hän käski Kallea hakemaan talosta saappaat.

Kalle lähti taloon ja tupaan päästyään ilmoitti emännälle ja piialle, että isäntä oli käskenyt järjestää vähän "viihdykettä" talon naisväelle. Emännän ihmetellessä olisiko isäntä tuollaista käskenyt, meni Kalle ikkunalle ja huusi pellolla odottavalle isännälle "molemmatko? Sitten eräältä mieheltä palaa pinna härskien juttujen takia, ja hän huutaa kiihdyksissään: Teen sitä kuitenkin siksi, että pidän itsestäni. Sinä teet sitä, koska kukaan muu ei pidä sinusta, puhuja vastaa miehelle.

No tästä mies tulistuu, ja huutaa nuorelle puhujalle: Kuinka monta moderaattoria tarvitaan vaihtamaan lamppu? Kaksi, toinen vaihtaa ja toinen antaa kirjoituskiellon tyypille, joka ruuvasi lampun väärälle alueelle.

Kuinka monta fysiikanopettajaa tarvitaan vaihtamaan lamppu? Niin monta, että suorituskyvyn yläraja saavutetaan. Kuinka monta uskonnonopettajaa tarvitaan vaihtamaan lamppu? Minähän en lamppuihin koske! Kuinka monta lukion rehtoria tarvitaan vaihtamaan lamppu?

Kuinka voi olettaa, että joku, joka ei ole vaihtanut pukuaan 30 vuoteen, vaihtaisi lampun? Sotilaan tullessa pihamaalleen, otti vaimonsa hänet riemuiten vastaan ja kysäisi heti, että mennäänkö sänkyyn? Eräs pappi oli kirkossa pitämässä jumalanpalvelusta, aiheena oli syntiinlankeemus. Suntio oli päättänyt pilailla papin kustannuksella, ja nappasi hänen saarnastaan yhden paperin välistä pois.

Kun pappi sitten piti saarnaa: Teenjuonnin jälkeen siirryttiin olohuoneen puolelle istumaan ja keskustelemaan syntyjä syviä. Kuinka ollakaan tee ja hermostuttava tilanne saivat aikaan sen, että ilma alkoi kiertää vilkkaammin pojan suolistossa.

Lopulta hän ei enää pystynyt pidättelemään, vaan ilmoille turahti pieru. Nuorukainen oli helpottunut, kun koira sai syyt niskoilleen, ja paukautti vielä toisenkin kerran koiran piikkiin. Jonkin aikaa meni hyvin, mutta ilma sen kuin jatkoi kiertämistä pojan vatsassa ja vaati ulospääsyä. Eihän siinä auttanut muu kuin päästää ilmoille kunnon jysäys.

Tappara teki maalin ja koira aloitti kauhean haukkumisen Tapparan vaihtoaitiota kohti ja siihen miehen vieressä istuva nainen kysymään, että mitäs tuo koira oikein tekee, niin mies kertoi koiran tekevän noin joka ainut kerta kun TPS: Nainen uteliaana kysyi, että mitäs tuo koira tekee kun TPS tekee maalin ja siihen mies vastasi, en tiedä, minulla on ollut koira vasta kolme vuotta Tuosta tuli mieleen Alkon mainos: Jossain ikivanhassa Madissa oli seuraavanlainen kin juttu.

Jos jollain sattuu olemaan kyseinen lehti tallessa, niin voisi naputella loput tähän. Tyhmään kysymykseen tyhmä vastaus: Mies kyntää peltoa, kun naapurin isäntä tulee kysymään "Kynnätkö peltoa". Ajattelin merkata mistä olen kulkenut, jotta osaan takaisin kotiin". Kun täällä on ollut paljon Windows-vitsejä niin haukutaan nyt ossiakin välillä.

Tää on tositapahtumiin perustuva. Monivalintakysymyksen yhtenä vaihtoehtona oli: Operation Slowered by 2, ohjelma jolla voi hidastaa koneen toimintaa ettei vanhat pelit ole liian nopeita.

Hän tuumi kauan, ja päätti ostaa hansikkaat. Hän meni suureen liikkeeseem ja valitsi mieleisensä, mutta kaikessa kiireessä hän otti väärän paketin ja siinä sattui olemaan naisten alushousut. Mies tuli kotiin ja avaamatta pakettia lähetti sen edelleen ja mukaan hän kirjoitti kirjeen: Lähetän tämän pikku lahjan vain osoittaakseni, etten suinkaan ola unohtanut merkkipäivääsi.

Valitsin nämä, koska arvelin Sinun tarvitsevan niitä. Tavatessamme olet aina ollut ilman, joten arvelin ettei Sinulla ole lainkaan näitä. Olisin voinut ostaa sellaiset, joissa on napit, mutta ehkä nämä ovat käytännöllisemmät, varsinkin, jos sattuu tulemaan kiire. En oikein osannut päättää väriä, mutta myyjätär näytti omaiaan, joita oli jo käyttänyt pari viikkoa, eivätkä ne näyttäneet lainkaan likaisilta.

Olisin mielelläni halunnut olla auttamassa, kun puet ne ensi kerran päällesi. Se nimittäin pitää tehdä aivan määrätyllä tavalla, etteivät ne mene väärinpäin. Näitä kun on nykyään niin monta erilaista, kuten varmaan hyvin tiedät.

Mutta etkohän Sinä onnistu, pyydä vaikka sitä naapurin kaveria auttamaan, hän on oikein kätevä mies. Epäilemättä vieraat kädet koskettavat niitä, ennenkuin tapaan Sinut seuraavan kerran, mutta siitä huolimatta toivon, että ajattelet minua aina, kun käytät niitä. En tiennyt kokoa, vaikka minunhan se parhaiten pitäisi tietää. Onneksi myyjätär oli aivan Sinun kokoisesi, ja pyysin, että hän sovittaisi niitä. Ne istuivatkin aivan erinomaisesti, eritoten selkäpuolelta.

Tietenkin ne hiukan venyvät, kun käytät niitä useamman kerran. Muista aina puhaltaa niihin, ennenkuin panet ne päällesi, muuten ne saattavat tulla kosteiksi.

Ja vielä yksi asia: Nyt en voi muuta toivoa, kun että pääsisin suutelemaan niiden selkäpuolta. Tässä tulevat vastaukset Alan Pallerin, Computer Associates Internationalin avointen järjestelmien johtajan, kertomana. Dos Airline Kaikki työntävät yhdessä lentokoneen ilmaan. Kun kone saadaan liitoon, kaikki hyppäävät kyytiin ja antavat koneen liidellä kunnes se iskeytyy taas maahan. Sitten kaikki taas työntävät, hyppäävät kyytiin kerta toisensa jälkeen. Mac Airways Jokaikinen lentoemäntä, kapteeni, lastaaja ja lipunmyyjä käyttäytyy samalla tavalla, puhuu samalla tavalla ja on ihan samannäköinen kuin kaikki muutkin.

Ja aina kun haluat kysyä jotain, he kertovat sinulle, että sinun ei tarvitse tietää, sinä et itse asiassa haluakkaan tietää ja sitä paitsi kaikki tehdään sinun puolestasi ilman, että sinun pitäisikään tietää, joten pidä sinä pääsi kiinni.

Windows Airline Terminaali näyttää tosi hienolta ja värikkäältä, henkilökunta on erittäin ystävällistä ja koneeseen pääsy uskomattoman helppoa. Ja sujuvan lentoonlähdön jälkeen kone sitten räjähtää tuhannen päreiksi ilman minkäänlaista varoitusta. Fly NT Kaikki marssivat yhtäjalkaa kiitoradalle, sanovat yhdessä salasanan ja muodostavat lentokoneen näköisen kuvion.

Sitten kaikki istuutuvat päästelemään suhisevia ääniä, ihan kuin lennettäisiin. Unix Airline Kaikki tuovat yhden palasen lentokonetta mukanaan kentälle. Sitten kaikki menevät kiitoradalle ja alkavat pala palalta koota konetta, kinastellen jatkuvasti siitä, minkälaista lentokonetta tässä oikein ollaan rakentamassa.

Oli suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen jousiammunnan harrastaja. Jossain vaiheessa tuli kinaa siitä, kuka olisi paras ampuja. Ensin ruotsalaisen pään päälle laitettiin omena johon norjalainen yrittikin ampua tuloksena omenan lävistys ihan keskeltä. I am Wilhelm Tell Sitten norjalaisen pään päälle asetettiin omena jonka ruotsalainen ampuja lävisti niin ikään juuri keskeltä ja tokaisi bröystäillen: I am Robin Hood.

Vuorossa oli suomalainen joka ryhtyi tähtäämään ruotsalaisen pään päällä ollutta omenaa. Vaan kuinka ollakkaan nuoli lävisti omenan sijaan ruotsalaisen pään, johon suomalainen tokaisi: Somali vietiin pahoinpideltynä poliisiasemalle. Hän vajosi istumaan ja häneltä kysyttiin: Kaksi miestä oli metsästämässä suurriistaa Afrikassa. Jahdattuaan koko päivän, he istuivat leirinuotiolla juttelemassa. Virheellinen kielenkäyttö vahvistaa, että epäpätevä kirjoitus voi olla erit- täin viihdyttävää.

Minun täytyi kurvata monta kertaa ennen kuin osuin häneen. Tulin risteykseen, ja yksi pensas hyppäsi eteen, estäen näkökenttäni ja en nähnyt toista autoa. En voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta. Tarkoituksenani oli kurvata kun osuin toiseen autoon. Tämä nuori nainen sai uuden jaguaarin kaksi kuukautta sitten. TÄnä aikana hän on saanut enemmän ihmisiä uskoon kuin te yhteensä koko elämänne aikana.

Auto ja nainen ovat samanlaiset. Paklaa ja maalaa kuinka paljon hyvänsä, niin kuitenkin muodot paljastavat vuosimallin. Usko pois, kahteen vuoteen en ole maksanut penniäkään korjauskuluja. Sitähän tuo autokorjaamon omistajakin minulle valitti. Lääkäri on määränny minulle liikuntoa.. Anteeksi, mutta ajoin äsken kissane yli ja nyt tahtoisin korvata sen.. Kaksi "vaikutuksen alaista" kaveria ajeli pikkutunneilla autollaan radanvarsitietä, kun valaistu matkustajajuna tuli vastaan. Autokolarin ajanut viimeisiään vetelevä miehen viimeiset sanat: Roomassa tönäisi auto taskuvarkaan kumoon.

Kaksi äveriästä miestä ajavat polkupyörällä töihin. Komea mies näkee hemaisevan naisen kävelevän tien vieressä ja kysyy: Mitä yhteistä on turkulaisella ja hylkeellä? Molemmat sanoo "onk" Ruotsalainen ostaa auton.

Seuraavana päivänä se tuo auton takuuhuoltoon vaihdelattikko rikki. No laatikko tietysti vaihdetaan, mutta seuraavana päivänä sama juttu toistuu: Ruotsalainen tulee korjaamolle vaihde- laatikko rikki. Taas vika korjataan ja ruotsalainen lähtee.

Seuraavana päivänä ruotsalainen tulee taas korjaamolle ja taas sama vika. Kun minä ajan ykkösellä, niin autot ajaa ohi: Sitten kun minä vaihdan kakkoselle, niin autot ajaa ohi: Sitten kolmosella ne ohittaa: Nelosella ne menee vieläkin ohi: Sitten kun laitan rallivaihteen päälle, niin se menee rikki! Kokosivun ilmoituksessa kaupataan C-1 Thunder aiheista roinaa paitoja, lippiksia jne Hinnat vaikuttavat ensi alkuun kovilta, mutta tilauskupongissapa lukeekin: Miksi ruotsalaiset havisivat jaakiekon MM-finaalin?

Koehenkilöinä oli 10 AIDSin saanutta henkilöa. Kaikkiin rokotettiin Ebola - virusta, ja tulokset olivat mykistäviä: Mies ja vaimo riitelivät. Miehen kaveri tuli kysymään mieheltä: Ruotsin armeijan helikopteri putosi. Henkiinjääneen pilotin mu- kaan kopteri kävi liian kylmäksi ja hän sammutti tuulettimen.

Hullujen huoneelle hankittiin uima-allas. Parin tunnin kuluttua lääkärit tulivat katsomaan tilannetta. Kaikki muut hullut paitsi yksi olivat menneet kalastamaan. Teidät on todettu terveeksi. Ootas, käyn vain hakemassa ensin verkot pois. Hän luulee olevansa appelsiini. Mies meni ravintolaan ja tilasi kahvin ja karjalanpiirakan. Tarjoilija toi ne ja kysyi: Linjat tukossa, tokaisi neekeri rummutettuaan kaksi päivää ilman vastausta. Kaksi laivastokapteenia pelasi laivanupotusta modeemin välityksellä.

Aatami ja Eeva olivat ensimmäiset neuvostokansalaiset: Mies seisoo venäläisen myymälän jonossa tunnin, seisoo toisen ja tuskastuu: Mies lähtee, mutta tulee pian takaisin. Norjalaisella öljynporauslautalla oli suomalainen työnjohtaja.

Eräänä aamuna porausten alettua tuli työnjohtajan pakeille norjalainen mies - Mä käyn paskalla siihen suomalainen - Joo, ja mun mersu käy bensalla Sattuipa kerran niin, että suomalainen tuli taivaan porteille yhtä aikaa ruotsalaisen kanssa. Ruotsalaiselle annettiin valtaisat suosionosoitukset ja muutenkin huomioitiin hiukka paremmin kuin suomalaista, joka tästä hieman tympääntyneenä tiedusteli Pietarilta syytä moiseen: Olipa kerran suuri ruotsalainen keksijä.

Sattuipa niinkin, että pari ruotsalaista "älykköä" yöaikaan eksyi rautatiekiskoille: Kuinka monta MicroSoftin ohjelmoijaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? He tekevät pimeydestä uuden standardin Tiedät olevasi ylipainoinen, kun: Eräänä päivä lastentarhan päätyttyä opettaja ryhtyi laittamaan kenkiä Oskarin jalkaan.

Ne olivat kuitenkin auttamattomasti liian pienet Oskarille. Opettaja touhusi Oskarin jalkojen kimpussa ja koitti kaikin keinoin survoa niitä pojan jalkoihin. Pitkän aherruksen jälkeen hän onnistui ja suoristi selkänsä helpotuksesta huokaisten, mutta silloin Oskari puhkesi puhumaan: Nää ei oo mun kengät.

Kun Oskari on tuon vaivalloisen puuhan jälkeen sukkasillaan, hän sanoo: Kentän yhdestä nurkasta lähtee Teräsmies, toisesta viisas blondi, kolmannesta sivistynyt venäläinen ja neljännestä ruotsalainen homo. He yrittävät jokainen saada pallon itselleen. Mitä tietokonefriikki sanoo, kun hän menee kaupan vihannestiskille? Mitä työnantaja kysyy tietokonefriikiltä tämän hakiessa töitä?

Mikä on työssäkäyvän tietokonefriikin painajaisissa esiintyvä sana? Mitä elektroniikkaan perehtyneet tietokonefriikin lapset laulavat leikkiessään? Mikä on uskovaisen tietokonefriikin pakollinen laajennus koneeseensa?

Missä tietokonefriikki käy kun täytyy remontoida seinää? Mikä on tietokonefriikin virallinen kulkuneuvo? Kuinka paljon tietokonefriikki hyppää pituutta? Mitä tietokonefriikki sanoo tapellessaan? Mikä vaikuttaa tietokonefriikin perimään? Minkälaisen hiusmallin pentiumia käyttävä tietokonefriikki joutuu kasvattamaan? Miksi tietokonefriikin pöytäostos on kalliimpi kuin muiden?

Pitää ostaa lisäksi pöytäkotelo. Mitä tietokonefriikki käyttää englannissa? Minkä puutteen tietokonefriikki huomaa koneessaan joulun alla? Mitä tietokonefriikkien lapset opettelevat ensimmäiseksi lukemisesta? Missä amerikan alkuperäiskansaan kuuluvat tietokonefriikit tanssivat? Mitä englantilaiset modeemia käyttävät tietokonefriikit syövät? Mikä on tietokonefriikin toiseksi eniten suosima ammatti? Kannibaali tuli Ruotsista ja totesi: Ruotsalainen hissinkuljettaja sai potkut työpaikaltaan, koska ei millään oppinut muistamaan ajoreittiä.

Kolme ruotsalaista löysi salaperäiset jäljet metsästä. Kolmas kumartui katsomaan tarkemmin, ja juna ajoi hänen ylitseen Miksi sinun korvasi ovat palaneet?

Kun näitä syö, tulee viisaammaksi. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Niinpä Sven otti vielä yhden lisää ja vielä yhden ja vielä Näetkös nyt, sinä alat viisastua. Kuinka ne erottaa toisistaan? Olipa kerran ruotsalainen maanviljelijä, joka ajeli tiejyrällä perunamaalla saadakseen perunamuusia. Ruotsalaisrouva oli äkäinen miehelleen.

Mies oli lähtenyt ampumaan rapuja, vaikka vaimo ei tiennyt, miten ne paistetaan. Kaksi ruotsalaista kaivoi ojaa. Eräänä iltana oli tullut ryypättyä vähän runsaanpuoleisesti.

Mies lähti kapakasta hotellille päin. Vähän matkaa käveltyään mies törmäsi lyhtypylvääseen. Mies nosti hattua ja pyyteli anteeksi ja kiersi lyhtypylvään ja jatkoi matkaa. Taas hetken kävelyn jälkeen mies törmäsi lyhtypylvääseen, nosti hattua, pyysi anteeksi ja jatkoi matkaa. Taas hetken kävelyn jälkeen mies törmäsi lytypylvääseen, nosti hattua ja pyysi anteeksi.

Sitten hän istui kadun reunalle ja sanoi: Yksi vaihtaa lampun ja yksi ampuu todistajan. Laskukonevitsi siksi että tarvitset laskukoneen.

Ellet sitten ole kävelevä laskukone.. James Bond oli 33 naisen kanssa hotellihuoneessa nro 59 mutta jo 7 naisen kohdalla tuli ongelma.. Tiedemies oli vierailulla erään alkuasukasheimon luona. Hän opetti heimolle omaa kieltään ja kulttuuriaan. Eräänä päivänä he olivat heimon vanhimman kanssa kävelemässä sademetsässä, kun vanhin näki nuorenparin rakastelemassa metsässä.

Me kutsutaan sitä mopolla ajamiseksi, keksi tiedemies nopeasti. Miehet jatkoivat matkaa, kunnes yht'äkkiä vanhin pysähtyi ja kohotti keihäänsä. Tiedemies huomasi toisen nuorenparin rakastelemassa ja samassa vanhin lävisti keihäällä rakastelemassa olleen alkuasukasmiehen. Mieshän ajoi vaan mopolla! Kuinka monta ruotsalaista tarvitaan tekemään kidnappaus? Yksi suorittaa varsinaisen kidnappauksen ja loput neljä kirjoittavat lunnasvaatimuskirjeen. Enemmän tai vähemmän kuuluisia.

Nuo idiootit eivät osuisi edes norsuun tuolta etäis Tähän vetoan aina itse kun ylitän autotietä miten sattuu Mikä oli kurkunviljelijän tilinpäätös? Mikä kurkusta tulee, se kurkusta menee! Oslossa töissä ollessaan Harald sai kotoa pohjoisesta kirjeen: Minä kirjoitan sinulle hitaasti,koska tiedän,ettet sinä osaa lukea kovin nopeasti. En voi antaa sinulle uutta osoitetta, sillä edelliset asukkaat veivät mukanaan talon numeron, etteivät joituisi tekemään osoitteenmuutosta.

Laitoin sinne viime viikolla viisi paitaa,ja vedin narusta,mutta ne paidat katosivat sen pohjassa olevasta reiästä jonnekkin. Hänellä on nyt tuhat alaista. Hän leikkaa nurmikkoa kirkonkylän hautuumaalla. Työtoverit yrittivät nostaa hänet ylös, mutta hän taisteli urhoollisesti vastaan.

Hänen ruumiinsa paloi krematoriossa kolme päivää. Minä kaadoin hänen kolpakkoonsa mootori- öljyä, ja se piti hänet liikkeessä aina loppiaiseen asti. Isästä ei oikeen ole varmuut- ta, sillä sekä naapurin Odvar,sekä kunnanlääkärin poika ovat häipyneet paikkakunnalta. Ajattelimme isän kanssa laittaa mummon takapihalle sen turistin viereen,jolla oli valkoinen mersu ja kaksisataa kruunua lompakossaan. Sinun rakas äitisi Jk. Minä meinasin laittaa tähän mukaan satakruunusen, mutta ehdin jo liimata kirjekuoren kiinni.

Kallella oli pahan näköinen arpi otsassa. Mikä on nukkumatin työasu? Mistäs muuten tiedät että saamasi faxi on blondilta?? No siinä on postimerkki.. Two beer or not two beer -Shakesbeer Saksalainen, ruotsalainen ja jenkki olivat kuolleet ja jonottivat juuri taivaan portilla. Kun heidän vuoronsa tuli, P. Pietari mulkaisi heitä paheksuvasti, mutta sanoi sitten: Sinä, saksalainen, et saa enää ikinä juoda olutta.

Sinä, amerikkalainen, et saa nostaa kadulla lojuvia seteleitä. No, tämä hilpeä kolmikko käyskenteli sitten taivaassa, ja sattuipa sitten tulemaan pubi vastaan. Tyypithän tietysti menivät sisälle ja jenkki ja ruotsalainen tilasivat oluet. Saksalainen murjotti jonkin aikaa ja tuumi sitten että eihän se yksi tuoppi mitään haittaa. Seuraavana päivänä jenkki ja ruotsalainen sitten kävelivät puistossa. Amerikkalainen vilkaisi sitä ja sanoi: Jenkki katseli silmät pyöreänä, vilkuili kummallekin puolelle ja päätti sitten: Windows 95 on monin tavoin paranneltu versio edeltäjästään.

No kokeillaan nyt, ei se siitä läpi tule. Ei se mikään kyy ole, katsos kun otan se kiinni Miksi kannattaisi ottaa varmuuskop2! Britit suunittelivat juuri uutta lentokonetta armeijalle, mutta huonoin tuloksin: Britit koettivat laittaa tukia ja vähentää massaa mutta tulos oli aina sama.

Eräänä aamuna Jantunen päätti mennä auttamaan Brittejä. Hän käski porata pieniä reikiä siipeen juuri sille kohdalle mistä siipi tavallisesti katkesi. Britit katselivat Jantusta kummissaan mutta päättivät kuitenkin kokeilla. Kuinka ollakaan, siivet kestivät ja lentokone saatiin ehjänä maahan. Brittimekaanikot utelivat Jantuselta että mistä hän tuommoisen konstin oli keksinyt. Toinen hevosistani kuoli ja toisen lainasin eräälle henkilölle, joka antoi sen kuolla nälkään.

Sen jälkeen liityin kirkkoon. Kerran ollessani kalassa vene kaatui ja menetin suurimman kalan minkä olin ikinä nähnyt. Menin piikani kanssa naimisiin, jotta voisin pitää kustannukset kurissa. Pitkään aikaan en sitten tehnyt muuta kuin vedin kelloni ja kusin. Seuraavana vuonna yritin aloittaa uudestaan. Ostin lannanlevittimen ja puima- koneen, mutta hirmumyrsky tuli ja vei ne naapurikunnan puolelle. Minulta rahan saanti on yhtä vaikeaa, kuin etsiä neulaa heinäkasasta. Ja TE, hyvät herrat, sanotte, että voitte aiheuttaa minulle vaikeuksia ellei suori- tusta tule.

On tämä ihan riittävä turvaväli. Ei tämä piiri ole jännitteinen. Minä olen tehnyt tämän vaikka kuinka monta kertaa aikaisemminkin.

Kyllähän tämä kaksi kestää. Tuo silta näyttää kyllä ihan tukevalta. Mitäs tämä vihreä hohtava aine on? Ei tämä ainakaan maistu kovin pahalta. Mitä tuo kaasu on? Ei se ole vaarallista, tule nyt vaan mukaan. Ethän sinä silmälasipäistä lyö, ethän? Ei se näytä vihaiselta. Kyllä minä tunnen eläimet. Kyllä minä sienet tunnen. Haukkuva koira ei pure. Kyllähän minä tavallisen käärmeen myrkyllisestä eroitan Ne varmaan yrittävät sanoa: Aja vaan, ei se juna liiku Ajankohtainen: Kuulitko huhuja, että juuri tällaisiin ranskalaisiin viinipulloihin olisi muka laitettu myrkkyä Nuoripari oli päättänyt alkaa säästää häiden jälkeistä tulevaisuutta varten.

Niinpä he päättivät laittaa aina rakastelun jälkeen kymmenen markkaa säästöpossuun. Häiden jälkeen mies avasi säästöpossun, ja yllättäen sieltä löytyi kymppien lisäksi myös viisikymppisiä. Minähän olen aina laittanut vain kymppejä. Mitä yhteistä on leikkijunilla ja naisten rinnoilla? Ne ovat lapsia varten, mutta isät niillä enimmäkseen leikkivät. Vanhan Neuvostoliiton aikana KGB: Et saa koskaan lupaa muuttaa Israeliin! Bush, Mitterand ja Koivisto tapasivat huippukokouksessa.

Jatkoilla syntyi seuraavanlainen keskustelu: Koivisto mietti hetken ja sanoi: En vain tiedä kuka. Venäläispoika oli saanut Ladan. Tietysti sitä piti heti päästä tyttöystävälle näyttämään.

Kuinka ollakaan, samaan aikaan tyttöystävän kotona oli käynnissä kova riita. Kukaan ei suostunut tiskaamaan. Lopulta sovittiin, että se joka ensimmäiseksi puhuu, joutuu tiskaamaan. Saapuipa poika sitten tyttönsä kotiin, avasi Ladansa kokolailla jäykän oven, ja astui sisään.

Poika istui pöydän ääreen ja tokaisi maailmanmiehen tyyliin: Kukaan ei hiiskunut sanaakaan. Poika ihmetteli moista vähäsanaisuutta, ja lähti vähin äänin ulos. Hän kiskoi Ladansa oven auki ja istui penkille miettimään. Hänestä alkoi tuntua, että hänestä tehtiin nyt jollain lailla pilaa. Ladan oven saranat vain kirskahtivat, kun poika paineli takaisin sisään. Kukaan ei sanaonut sanaakaan. Poika meni takaisin pihalle, ja repi Ladan oven auki, nyt jo raivosta kiehuen. Nyt poika tarttui emäntää kauluksesta, kaatoi tämän keittiön pöydälle, ja raiskasi hänet.

Edelleenkään kukaan ei sanonut sanaakaan. Poika oli täysin ymmällään. Pää painuksissa hän meni ulos ja kiskoi Ladansa oven auki. Saranat pitivät aivan mieletöntä meteliä. Silloin isäntä nousi ja sanoi: Kyllä tämän ruohonleikkurin saa korjattua vaikka ei tulppaa pois otakaan. Tästä pudotuksestahan selviää kuka tahansa. Tarkistin tämän laskuvarjon juuri eilen itse. Ei kai vain tuo ole ulosottomies? Sori vaan, mut mä reputin YO-kokeissa. Kyllä tämä Windows kohta latautuu Hei mies, ostaisitko minulta käytetyn hevosen?

No missäs sitä on käytetty? No minä käytin sitä kerran tallissa. Mitä venäjällä käytettiin valaistukseen ennen kynttilöitä? On, mutta me ei löydetä niitä.

Suomen sähköteknikkojen liiton päättävä elin: Sähköteknikot itse muodostavat johtoportaan. Erittäin karvainen teesejä naulaava vapaustaistelija: Martin Luther King Kong Kuka sanoi: Ei ole herkkua meilläkään? Ilo on kokonaan teidän puolellanne? Kengurunpoika puhui itsensä pussiin. Voimistelunopettaja kaappasi joukon ala-asteen oppilaita panttivangeiksi Nivalassa. Akrobatiaa harrastanut kaappaaja antautui vasta muutaman tunnin taivuttelun jälkeen. Liikkuvan poliisin ratsia tuhopolttopaikalla tuotti yllättävän tuloksen: Näpistyksestä syytetty esitti puolustukseskseen olevansa ammattitaitoinen kääntäjä.

Helsingin kätilöopiston budjetinleikkaukset aiheuttivat närää, synnyttäjät lakkoilivat supistuksia vastaan. Mitä hyviä puolia on dementiassa? Kuntien tilintarkastajat huolissaan kuntien luotonannosta, Kirjastoista on myönnetty ennätysmäärä lainoja, vakuudetta. Maailman sokerituottajat toivovat hyvää satoa katokauden jälkeen, ruokoton meno sokeriplantaasilla ei voi jatkua. Mikä on suihkussa kävijän pahin vihollinen? Ensimmäisellä oli moottorisaha, toisella oli kirves, mikä oli kolmannella?

Sähköasentajan elämä on täynnä vastuksia Uusi nimitys rikollisjengille: Illegi-tiimi Rakennusteollisuus toiveikkaana lamasta huolimatta: Huumeita käyttävät raken- nusmestarit suunnittelevat kesäksi pilvilinnoja. Helsingin rautatieaseman kantajat tyytymättömiä työolosuhteisiinsa, työn ras- kaan raatajat kantelivat huolensa oikeuskanslerille.

Huolimaton röntgenhoitaja antoi liikaa säteilyä sairaalan päättäville henkilöil le. Hoitajan tekemää virhettä katsottiin kuitenkin läpi sormien.

Kenkäkauppiaiden ristiriita jäi ratkaisematta: Kumpikaan ei luopunut sovinnolla kannastaan. Ammattiliittojen väliset yleisurheilukilpailut päättyivät odotetusti: Sähkö- miehelle ei löytynyt vastusta. En mää teitä pelkää Työnjohtaja: Te saatte vielä katua Miksi biisoneja on niin älyttömän vähän yliopistoissa? Ensimmäisen mallin nimi on FiaSko. Toinen kaivoi maata, kun toinen kysyi: Millä sydänvikaiset ranskalaiset ajelevat? En tiedä, nukuin koko yön. Miksi suomalaisilla naisilla on vain yksi oikea rinta?

Ei, mutta tuossa puussahan on hirttäytynyt mies. Ruokatauko oli kovaa vauhtia lähenemässä ja he eivät millään viitsineet ruveta hoitamaan sitä asiaa, joten rajavartijat siirsivät sen miehen itärajan toiselle puolen ja lähtivät kahville ja syömään. Sitten Venäjän rajavartioston vartijat, jotka olivat myös olleet ruokatauolla, tulivat takaisin ja ihmettelivät: Mitäs hittoa tuo äijä tuossa taas roikkuu?

Suomalainen viihdesarja myytiin Saksaan: Frankfurt am Pappa show jakaa kansan jälleen kahtia. Suomen nyrkkeilyjoukkue valmistautuu MM-kisoihin: Nyrkkeilijät harjoittelevat tarmokkaasti yökerhossa iskien naisia.

Henkilökohtainen ratkaisu juuri sinulle: Windows on suurin ja kaikkien aikojen tehokkaimmin levittäytyvä virus. Loppelainen mies meni maksamaan TV-laskua. Maksatte vain puolet tästä? Niin, toinen silmäni on sokea. Et puhunut puhelimessa äskettäin kuin viisi minuuttia. Toinen kertoi vitsin ja toinen nauroi niin, että katkaisi kaksi sormea. Mikä on konsolitietokoneista järkensä menettänyt nuori? Merenrantamyymäläkin oli kauppiaan mukaan levistä sinisenä. Lue kaikki ennenkuin teet mitään 2.

Tekstaa nimesi paperin oikeaan yläkulmaan 3. Piirrä ympyrä sanan "nimesi" ympärille kohdassa 2. Piirrä viisi pientä neliötä paperin vasempaan ylänurkkaan.

Sijoita risti kuhunkin neliöön, jotka teit kohdassa 4. Piirrä ympyrä kunkin neliön ympäri. Kirjoita nimikirjoituksesi parerin oikean alanurkkaan. Kirjoita sanan "aikatesti" jälkeen kyllä, kyllä, kyllä.

Piirrä ympyrä numerojen 7 ja 8 ympäri ed. Kirjoita x paperin vasempaan alanurkkaan. Piirrä kolmio äskeisen x: Paperin takasivulle numerot 70 ja 30 keskenään. Piirrä ympyrä sanan "paperin" ympärille tehtävässä 4.

Huuda kovaa oma nimesi, kun olet ehtinyt tähän kohtaan. Jos katsot noudattaneesi toimintaohjeita tunnollisesti, sano ääneen: Laske paperin takasivulle yhteen ja Piirrä ympyrä tuloksen ympäri edellisessä tehtävässä. Laske normaalilla äänellä 1: Lävistä paperi kynälläsi kolmen seuraavan pisteen kohdalta Jos ensimmäisenä saavutat tämän kohdan huuda kovaa: Nyt kun olet lukenut kaikki, suorita vain tehtävä 2. Vappuna voimaan astuvat uudet ohjeet ovat selkeät ja yksiselitteiset. Sairaus ei ole mikään syy.

Lääkärintodistusta ei hyväksytä, sillä jos pääsee lääkäriin niin pääsee myös töihin. Jokainen leikkaukseen aikova on saatava luopumaan aikeestaan, sillä kaikelle mitä työntekijällä on löytyy myös käyttöä. Palveluksessa on oltava sellaisena kun sinne tulikin. Jos jotain poistetaan niin asianomaisen arvo laskee. Yksittäis tapauksissa voidaan tehdä poikkeuksia edellylttäen, että vastaavasti vähennetään palkkaa.

Palvelukseen otetaan vain henkilöitä, joilla on tekohampaat, koska silloin voidaan lähettää hampaat postissa korjattaviksi sen sijaan, että jatkuvasti ravataan hammaslääkärissä. Kuolemantapaus ei ole mikään syy poissaoloon.

Kuolleiden puolesta ei ole enää mitään tehtävissä. Joku toinen vähäpätöisemmässä asemassa oleva voi hoitaa kaiken tarpeellisen. Jos hautajaiset pidetään myöhään iltapäivällä voivat työntekijät kuitenkin poistua tuntia aikaisemmin edellyttäen, että työt ovat niin hyvällä mallilla, ettei tule laiminlyötyä mitään. Oma kuolemantapaus hyväksytään poissaoloksi. Työnantajan tulee kuitenkin tietää asiasta kaksi viikkoa aikaisemmin, koska asianomainen on velvollinen opettamaan työnsä seuraajalleen.

Vessassa menee ihan liikaa aikaa. Tästä lähtien vessassa käydään aakkos järjestyksessä. Työntekijät, joiden nimi alkaa A: Sattuipa kerran niin, että meidän radio meni rikki siten, että sekä Lahti että Helsinki kuuluivat yhtäaikaa. Lahdesta tuli juuri aamuvoimistelua ja Helsingistä leivosreseptejä. Äiti kirjoitti kaiken muistiin ja sai seuraavanlaisen reseptin. Ottakaa sitten kaksi kappaletta kananmunia ja nostakaa vasen jalka haaleaan veteen.

.

Homo halukas mies c-date kokemuksia

SEKSI HOMO PUHELU PANOSEURA

Sexo mejor porno moms xxx gratis cumlouder porno en hd follando sexo xxx culonas y hijas follando follando gratis bdsm extremo corrida anal muy xorras culos gratis españolas alexistexas orgasmo xxx gratis maduritas folladoras hombres negros porno porn bdsm porn porn videos gratis maduras tias follando videos de tetonas rubias 19 sexo grati paris hilton porn porno gratis xxx tias con viejos xxx porno.

con pollas reales viejas chicas negras porno maduras videos follando despedida de transexuales ztod videos español porno. con peliculas porno tetona natural vidios porno gratis videos deporno doble penetracion vaginal videos gratis vidos porno de lesbianas viejas tetudas videos caseros maduras x-art videos de tetonas follando hentai porno porno tias con chicas del porno abuelas chicas follando de sexo grtis xxx colegialas putas rectuve videos sexo negro chicas sexis porno gratis videos pornos gratis sexoxxx videos porno corrida sexo anal porno gratis videos maduras jodiendo follando cuarentonas tetonas ama de travestis españoles videos morenas maduras porno gratis travestis videos xxx videos pornos gratis peludas videos anal duro español petardash video pirno español videos de trios travestis peliculas porno asiaticos páginas porno maduritas videos gratis mujeres chicas porn videos mujeres follando viejos porno lesbianas gratis nacho vidal en castellano maduras tube tetona masturbandose trios porno zorras xxx sexo duro peliculas porno esperanza gomez vintagexxx canaltravesti videos porno castellano maduras tube hd videos porno videos colegialas porno twink sexo violento rubias dunia montenegro tiffany star maduros sado videos porno de viejos videos gratis de lesbianas videos porno gratis videos xxx porno alemán putitas xxx p el mejor porno gratis maduras calientes culos de sexo duro chupadas de sexo videos anal videos peludas peliculas porno gratis videos x sexo gratis en publico videos porno 18 porno de tetas perfectas peludos vidios pprno porno despedidas de maduras amater videos pornos gratis xxmaduras videos porno gratis maduras nikita bellucci xxx sexo videos chocho mojado xxx castin porno español videoa xxx gratis porno xx videos pormo español exhibicionistas vídeos porno xxx xxx porno gratis travestis pollasgrandes rubias 19 squirt video porno gordos trio porno corrida anal maduras mujer follando gratis descargar gratis porrno gratis porno porno travesti masaje vaginal penes videos viejas chicas porno gratis abuelas videos porno peludos alexis texas madura xxx lesbianas gratis maduras porni español gratis madura sexo gratis porno hd super xxx videos gratis nacho vidal anal duro peli porno españoles chicas 19 culonas masajes xxx peludas culo videos gratis paris porn ver video sexo peludo porn porno de lucia xxx negras despedida de gorditas xxx vidios pornos anal gratis porno de españolas videos putas gratis video gratis anime porn xxxporno cumlouder casting porno gra videos xxx intercambio parejas amater madura x video sexo gratis travestis videos maduras sex tube nacho vidal video porno gratis putas videos pprnos follando amigas lesbianas videos jovenes lesvianas videos transexuales follando peliculas porno en cordoba videos coños chicas caliente virgen xxx grati tetas naturales video porno español gordasputas buenas xxx videos bixesuales sasha grey videos porno clasic desvirgacion anal gratis videos porno española follando con negros videos culonas mamadas jovenes porno mujeres maduras follando porno travesti pollon x-art videos de negros xxx gratis de travestis negros melani rios juegos porn party porn videos follar en la playa masage porno toro pormo gratis gang bang grandes porno porno lesbiana rubias 19 vids porn xvideos porno en español de lesvianas gratis parejas españolas dunia montenegro tiffany star porno gat chicas peludas videos porno intercambio de viejas putas videos pollas videos de maduras porns porno abuelas cumloaders madura chicas foyando haciendo pajas femeninas videos porno strapon videos porno con el coño porno porno manga hentay cumloder videos amateus videos gratis xxx abuelas calientes videos xxx arabes follar videos porno gratis mujeres follando maduras gratis porno gratis negrasfollando actrices porno tias buenas desnudas bdsm amateur x videos español gratis kitty mejor porno maduros follando con rubias desnudas porno gratis porn xxx español videos pono grati porno videos porno masturbaciones masculinas como follar abuelas coños peludos xxx porno rubias porno gratis manga porno cratis agatha vania porno gratis videos parejas rusas porno hd super grandes y gordas follando xxx porno transexual videos gratis porn muyzorrras maduras negras embarazadas xxx viejas porno gratis porrno gratis tetonas morenas maduras jade kitty muy zorras swingers tetona follando gratis abuela xxx porno francesas webcam xxx sexo anal hd escenas xxx alexis texas madura lesbiana web cam porno melani rios porno secretarias calientes viejas guapas desnudas ver videos gratis lesvianas viejas porno free porno masaje vaginal mujeres corriendose follando vidios ponos mujeres tragando semen videos porno gratis porno barbosa lesbianas lesbianas videos porno gratis trios maduritas.

9. kesäkuu Nainen etsii miestä seksiä kalev spa hinnasto. pimppi badoo kallio söpö pillu kalev spa kokemuksia miniristeily iso Online dating forum match com hyvinge miten saa orgasmin seksi caht shemale latex fetissi homo treffit mies puhelimeen ilmaiseksi halukkaat naiset ilmaiset sksivideot raiskaus. toukokuu kitara osakk antti tuisku homo rauma baarit bi nainen saunalahti mms asetukset thai hieronta kokemuksia mms asetukset dna sex oulu thai hieronta tallinna rovaniemi onko mies kiinnostunut helsinki yökerho halukas nainen ystävyys eron c kuppikoko ilmaista porna iso mulkku shemale date go go. marraskuu video c kuppikoko suomiporno video takaapäin seksi nuuskan hinta haaparannassa thai nainen etsii miestä eroottinen hieronta helsinki amatööri kyrpää seksiä vain ilmainen sex tissit pillu homo kuvat alkemisti paulo coelho easy pillua kaikille joutsenon shemale date leina ogihara tissit prinsessa.